Maiseman Lumoa Helsingissä – 2011
Viime lokakuussa valokuviani (12 kpl) oli esillä Lauttasaaressa Kaken Kehyksen näyteikkunassa (Lauttasaarentie 17). Kaikki kuvat olivat Helsingistä, ja suurin osa niistä oli Lauttasaaresta (kuvat ovat nähtävissä blogissani). Näyttelyn teokset olivat paspiksen kanssa kehystettyjä vedoksia ja akryylivalokuvia. Kaikki näyttelyn teokset ovat edelleen ostettavissa ja kuvat on saatavissa myös muussa koossa kuin ne olivat esillä, hinnat ovat nähtävillä valokuvataulut-sivulla.
Lookin’ good, Finland! – 2011
Kreative Generation järjesti syyskuussa (14.-20.09.) Lookin’ good, Finland! -myyntinäyttelyn Helsingin Suvilahdessa. Minulla oli näyttelyssä kolme teosta (teokset nähtävissä blogissani). Näyttelyyn valittiin 20 teosta facebookissa olleen yleisöäänestyksen perusteella, valitut teokset on nähtävillä facebook galleriassa. Jäämaailma -niminen valokuvani valittiin näyttelyyn tämän facebook äänestyksen perusteella. Kaksi teostani oli tuomariston mukaan valitsemia.
Islanti – 2010
Islanti -näyttely oli esillä Finlandia-talossa sunnuntaina 17.10. Vuoden Luontokuva -tapahtuman yhteydessä. Kuvasin näyttelyn maisemavalokuvat kahden viikon aikana elokuussa 2010. Osa kuvista on neljän tunnin ilmavalokuvauslennolta Lounais-Islannista. Lennon yhtenä pääkohteena olivat jokilaaksot ja jokien virtauskuviot, joista näyttelyssä on neljä kuvaa. Muut näyttelyssä olevat kuvat on kuvasin 10 päivän valokuvauskiertomatkan aikana (matkakertomus), matkan järjesti islantilainen luontovalokuvaaja Daniel Bergmann. Mukana oli kuvia sekä vesiputouksista että geotermisiltä alueilta.
Taivaan ja maan rajoilla – 2008
Tämä näyttely oli myös esillä Finlandia-talossa Vuoden Luontokuva -tapahtuman yhteydessä (19.10.2008). Näyttelyssä oli maisemakuvia Suomesta, Lofooteilta, Skotlannista ja Uudesta-Seelannista.
Kesäyön taikaa ja jään lumoa – 2006/2007
Ensimmäinen valokuvanäyttelyni oli syyskuussa 2006 Studio Annessa Kampissa (ei enää toiminnassa). Näyttely koostui maisemakuvista Helsingistä, Kuusamosta ja Kainuusta. Kesäyön kuvissa oli ainutkertaisia hetkiä hämärän ja valon rajalta. Talvisissa maisemakuvissa taas auringonvalo herätti jään lumoavaan loistoonsa. Kaikkia kuvia yhdisti vesi eri olomuodoissaan, keskeisenä elementtinä kuvissa oli sumu, jää tai huurre. Näyttelyssä oli yhteensä 21 maisemavalokuvaa.
Tämän näyttelyn parhaat kuvat olivat esillä syksyllä 2007 Finlandia-talossa Vuoden Luontokuva -tapahtumassa.



