Kaupunkimaisemat (22.9.-16.11.2022)

Tuomiokirkko ja Vanha kauppahalli heijastuu lätäköstä
Tuomiokirkko ja ratikka
Tuomiokirkko ja ratikka

Tämän kurssin teoriaosuudet järjestetään webinaareina (webinaareille voi siis osallistua koko maasta), ja teemme lisäksi vapaaehtoisia kuvausretkiä pääkaupunkiseudulla yhdessä. Merkittävä osan kurssista muodostavat siis yhteiset kuvausretket: retket jotka olen suunnitellut huolellisesti (optimaalinen paikka ja aika), ja retkien aikana tarjoamani henkilökohtainen opastus.

Tällä kurssilla opiskelemme kuvaamaan laajoja kaupunkimaisemia, rakennuksia ja yksityiskohtia. Kuvaamme urbaania maisemaa päivällä, auringonlaskun ja sinisen hetken aikaan. Opiskelemme myös kaupunkikuvissa tarvittavia kuvankäsittelytekniikoita. Kurssi sisältää 4 webinaaria ja 8-10 kuvausretkeä. Kurssilaiset saavat myös kuvaustehtäviä, joita voi kuvata retkien lisäksi omatoimisesti, ja joita käsitellään webinaareissa.

Kurssi on suunnattu kaikille kaupunkimaisemien valokuvaamisesta kiinnostuneille, joille valokuvauksen perusteet ovat tuttuja (esim. aukko, ISO, suljinaika, ja valotuksen säätäminen kamerasta). Kurssilla tarvitset järjestelmäkameran (perinteinen tai peilitön), laajakulman ja normaalin polttovälin kattavan objektiivin/objektiivit tai ”paremman” pokkarin (eli pokkarin jossa on mahdollisuus säätää valotusta käsin ja mielellään RAW-kuvausmahdollisuus) ja jalustan.

Kurssilla kuvattujen kuvien käsittelyyn tarvitset jonkun kuvakäsittelyohjelmiston, mieluiten esim. Lightroomin, Photoshopin tai Photoshop Elements:in.

Kurssilla on käytössä myös kuvat.fi -galleria mihin oppilaat lataavat kuviaan kurssin aikana, voivat kommentoida muiden kuvia, ja saada palautetta omiin kuviinsa.

Kurssilta saatava materiaali

Kurssin jälkeen webinaarit ostaneilla oppilailla on seuraavat materiaalit joiden avulla oppeja voi kerrata ja jatkaa opiskelua:

  • Noin 70 sivuiset luentomuistiinpanot (PDF) maisemavalokuvauksen perusteista, sommittelusta ja panoraamojen yhdistämisestä.
  • Noin 4 tunnin ”ennakkovideot” maisemavalokuvauksen perusteista: maisemavalokuvaajan välineet, kameran asetukset, valon suunnat ja sommittelu. Näihin videoihin sisältyy myös video siitä miten säädän kamerani asetuksia maastossa, eri tilanteissa. Nämä videot on tarkoitettu erityisesti kurssilaisille jotka eivät aikaisemmin ole olleet kursseillani. Toivon että katsot nämä videot jo ennen ensimmäistä webinaaria.
  • Tallenteet webinaarien teoriaosuuksista: kuvausvinkit ja kuvankäsittelyohjeet. Arviota noin 10+ tuntia. Nämä on katsottavissa vuoden ajan kurssin loppumisesta.
  • Lightroomin perusteet maisemavalokuvaajalle -video: kuvien tuonti Lightroomiin, parhaiden kuvien valinta, hakusanoitus ja kuvien etsiminen, panoraamojen ja HDR-kuvien yhdistäminen, kuvien säätäminen Develop-moduulissa (6+ tuntia). Nämä videot voit ladata itsellesi.
  • Exposure blending maisemakuvaajalle -video, tällä videolla käyn lävitse miten yhdistän tasojen ja maskien avulla Photoshopissa eri valotuksia siten että saan kasvatettua kuvan dynamiikkaa (noin 3 tuntia). Nämä videot voit ladata itsellesi.
  • Kurssilaiset saavat myös kutsun suljettuun Facebook-ryhmääni jossa jaan maisemavalokuvaukseen liittyviä vinkkejä ja kerron Facebookissa julkaisemieni maisemakuvien kuvaustiedot. Annan ryhmässä myös vinkkejä kuvauksellisista tilanteista (esim. täysikuu, paras aika kuvata Linnunrataa, ukkoset, revontulet,…). Tässä ryhmässä kurssilaiset voivat kurssin jälkeenkin esittää kysymyksiä, pitää yhteyttä muihin kurssilaisiin ja vaikka sopia yhteisiä kuvausretkiä.
Sumuinen Esplanadin puisto

Kurssin aihealueet

Milloin kannattaa lähteä kuvaamaan?

Kaupunkimaisemien kuvaaminen eroaa esim. merimaisemien kuvaamisesta. Meren rannalla paras valo on usein auringonnousun tai -laskun aikaan. Mutta kaupungin katukuiluissa tai puistoissa valo on usein kadonnut jo auringonlaskun aikaan. Jotta katukuiluun, rakennuksiin tai puiston puihin osuisi valoa, niin kuvaamassa on oltava aikaisemmin. Toki auringonnousun ja -laskun aikaankin voi saada hienoja kuvia, jos taivas on dramaattinen tai on kuvaamassa korkealla kattojen yllä.

Sininen hetki on suosikkiajankohtani kuvata kaupunkimaisemia. Sininen taivas toimii erinomaisena vastapainona kaupungin valoille. Kuvaamaan kannattaa lähteä myös sateen jälkeen, heijastukset mahdollistavat erilaisia ja yllättäviä maisemia. Näissä gallerioissa näet sinisen hetken kuviani Helsingistä: Sininen hetki ja Sininen hetki II.

Myös aina kun on tarjolla harvinaisempia sääilmiöitä, kannattaa lähteä kuvaamaan. Kaupunkimaisema saa aivan uutta mielenkiintoa jos taivaalla on sateenkaari, vyörypilvi tai vaikka salamanisku. Myös sumuinen kaupunkimaisema on erittäin kuvauksellinen. Mutta tällaisia kuvia en uskalla kurssilla luvata kurssilla kuvattavan 🙂 Sen sijaan annan vinkkejä siihen milloin niitä kannattaa lähteä metsästämään.

Kaupunkimaiseman sommittelu

Sommittelu on tärkeää kaupunkimaisemissa kuten kaikessa valokuvauksessa. Omia kaupunkikuvia näyttäessäni kerron miksi olen ne niin sommitellut, ja mitä sommitteluperiaatteita olen kulloin soveltanut (esim. kolmanneksen sääntö, kultainen leikkaus, kehystys, katsetta johtavat linjat,…).

Kuvausretkillä näytän miten itse ”luen kuvauspaikkaa”, eli valitsen mielestäni parhaan kuvauskohdan ja -suunnan. Ja miten sitten lähden sitten sommittelemaan kuvaa valitsemastani kohdasta.

Miten saadaan rakennusten linjat suoraan?

Kaikille on varmaan tuttua se että kun kuvataan korkeita rakennuksia, niin jotta koko talo saadaan kuvaan, kameraa joudutaan kallistamaan ylöspäin. Tällöin valokuvassa näyttää siltä että rakennus kapenee voimakkaasti ylöspäin. Opiskelemme miten rakennusten pystysuorat linjat kannattaa suoristaa tietokoneella jälkikäteen. Esittelen Lightroomin Upright, Lightroomin Transform, Photoshopin Lens Corrections ja Photoshopin Adaptive Wide Angle Filter -työkalujen käytön linjojen suoristamiseen.

Perspektiivin korjaus Lightroomissa Upright-työkalun avulla

Mikäli linjat halutaan suoraan jo kuvaushetkellä (tässä on se etu että lopullinen rajaus on mahdollista tehdä tarkasti jo kuvaushetkellä), niin silloin on käytettävä Tilt/Shift-objektiiveja. Näytän kurssin retkillä miten Canonin Tilt/Shift-objektiiveilla (17 ja 24 mm) saa linjat suoraksi jo kuvaushetkellä.

Ihmiset kaupunkikuvissa

Ihmiset kuuluvat kaupunkiin, ja myös kaupunkikuviin. Aina kuitenkaan ihmiset eivät näytä hyvälle kuvassa. Esimerkiksi sinisen hetken aikaan, pitkästä suljinajasta johtuen, ihmiset voivat näyttää vain tummille ”haamuille”. Mitä tällöin voi tehdä? Ja yleisemmin, mikä on hyvä suljinaika kuvata ihmisiä kaupunkimaisemakuvissa? Ja mihin kohtaa kuva-alaa ihmiset kannattaa sijoittaa?

Joskus on myös tarve päästä eroon ihmisistä kaupunkikuvissa. Käytämme sekä pitkää valotusaikaa (yli 1 min, minulta voi lainata ND10000 suodinta 77 mm-koossa) että useiden eri aikaan otettujen kuvien yhdistämistä Photoshopissa tasojen ja maskien avulla ihmisten poistamiseen (oma suosikkini).

Heijastukset

Heijastukset on keino ”tuplata” kiinnostava osuus kaupunkikuvissa. Heijastuksia on mahdollista kuvata esim. lätäköistä, tyynestä merestä ja rakennusten lasipinnoista. Aikaisemmilla kursseilla oppilaat ihastuivat erityisesti heijastusten kuvaamiseen lätäköistä 🙂

Kaupunkipanoraamat

Panoraamakuvaus on erinomainen tapa esittää laajoja kaupunkinäkymiä. Käymme lävitse mitä kannatta muistaa kuvaustilanteessa ja mitä erityistä liittyy kaupunkipanoraamojen yhdistämiseen ja kuvankäsittelyyn. Panoraamakuviani Helsingistä on nähtävillä esim. Helsinki Panoraamat – Sininen hetki ja yö ja Helsinki Panoraamat – Kevät ja kesä -gallerioissa.

Noin 235 asteen panoraama Hotelli Tornista, Helsinki

Kattojen yllä

Ruskaa Käpylässä

Kaupunkimaisemia kannattaa kuvata myös korkealta. Mitä erityistä kannattaa ottaa huomioon sommittelussa tai kuvausajankohdassa? Korkealla olevat kuvauspaikat ovat myös hyviä panoraamavalokuvauksen harjoitteluun, koska kameran lähellä ei ole kohteita, eikä tällöin panoraamapäätä tarvita.

Suosittelen kurssilaisia myös käymään kurssin aikana kuvaamassa maisemia Olympiastadionin tornista ja/tai Hotelli Tornin Ateljee Barista, mutta niihin ei pysty järjestämään yhteistä kuvausretkeä kun tilat ovat niin pienet. Helsinki – Kattojen yllä ja Helsinki – Kattojen yllä II -gallerioissa on nähtävissä mm. Ateljee Baarista ja Erottajan paloaseman tornista kuvaamiani maisemakuvia.

Ruska

Kurssin aikana on ruska-aika Helsingissä. Kokeilemme miltä ruska näyttää myötä-, sivu- tai vastavaloon kuvattuna. Käymme kuvaamassa ruskaa 2-3 retkellä Helsingin puistoissa ja viheralueilla. Ruskakuviani aikaisemmilta vuosilta on nähtävillä Helsinki – Syksyn värit ja Syksyn värit II -gallerioissa.

Kurssin aikataulu

Ennakkovideot

Koska on oletettavaa että osa kurssilaisista on jo käynyt jollakin kurssillani, niin en ensimmäisellä kertaa käy lävitse ”vakiosettiäni”: maisemavalokuvaajan välineet, kameran asetukset, valon suunnat ja sommittelu. Sen sijaat saat noin 4 tunnin videot katsottavaksi näistä aiheista. Nämä videot vastaavat alkeiskurssini videoita. Heti kun olet maksanut laskun, saan linkin jonka avulla pääset katsomaan näitä videoita. Jos et ole osallistunut kursseilleni viimeisen parin viimeisen vuoden aikana, niin on toivottavaa että katson nämä videot etukäteen, jo ennen ensimmäistä webinaaria! Voit esittää kysymyksiä näihin videoihin liittyen ensimmäisessä webinaarissa.

Webinaarit

Säätytalo Sinisen hetken aikaan

Seuraavassa on webinaarien aikataulu, ja kunkin webinaarin pääaiheet. Webinaarit järjestetään Zoom webinaarin avulla (kurssin osallistujat eivät tarvitse maksullista lisenssiä, klikkaamalla kutsulinkkia Zoomin ilmaisen apuohjelman asennus käynnistyy). Webinaarin aikana näet minun tietokoneeni näytön omalla koneellasi ja kuulet puheeni. Voit esittää kysymyksiä puhumalla (vaatii että tietokoneessasi on mikrofoni) tai chatin avulla. Voit käyttää tablettia, kannettavaa tai pöytäkonetta.

Ensimmäinen webinaariTorstai 22.9.2022 klo 17:30-21

Painopiste on kaupunkikuvien valokuvauksessa eli käsittelemme tarvittavia välineitä, kameran asetuksia, milloin kannattaa lähteä kuvaamaan ja sitä miten kuvauspaikalla kannattaa toimia. Näytän omia esimerkkikuviani eri aiheista, ja kerron miten ne on kuvattu. Annan myös erityisesti vinkkejä heijastusten ja panoraamojen valokuvaamiseen.

Kuvankäsittelyosuudessa näytän miten suoristan tarpeen vaatiessa rakennusten pystysuorat linjat Lightroomissa tai Photoshopissa.

Toinen webinaariKeskiviikko 5.10.2022 klo 17:30-21

Nyt meillä on toivottavasti kuvia jo parilta retkeltä, joten katsomme aluksi kurssin retkillä kuvatut kuvat lävitse ja keskustelemme niistä yhdessä.

Tämän tapaamisen pääpaino on kuitenkin kuvankäsittelyssä: Kertaamme rakennusten suoristamisen, näytän miten ihmisiä poistetaan kuvista tasojen+tasomaskien avulla ja miten käytän exposure blendingiä sinisen hetken kuvissa (tämä on tarpeen kun keinovalot palavat puhki yhdessä valotuksessa). Näytän myös miten panoraamakuvat yhdistetään Lightroomissa.

Kolmas webinaari – Keskiviikko 26.10.2022 klo 17:30-21

Katsomme aluksi kurssin retkillä kuvatut kuvat lävitse ja keskustelemme niistä yhdessä. Edellisen tapaamisen jälkeen Helsingissä on ollut ruska, joten toivottavasti meillä on nyt runsaasti näyttäviä ruskakuvia katsottavana. Tekniikkaosuudessa on tällä kertaa vuorossa:

Helsingin päärautatieasema kuvattuna Tilt/Shift-objektiivilla
Helsingin päärautatieasema kuvattuna Tilt/Shift-objektiivilla
  • Miten (Lightroomin tekemiä) panoraamojen yhdistämisvirheitä korjataan Photoshopissa.
  • Näytän esimerkkejä siitä miten Tilt/Shift-objektiivilla voi luoda pienoismallivaikutelman kaupunkikuviin. Tai miten kuvankäsittelyllä voit luoda lähes vastaavan vaikutelman.
  • Annan myös vinkkejä timelapse videoiden kuvaamisesta kaupunkimaisemista.

Neljäs webinaari – Keskiviikko 16.11.2022 klo 17:30-21

Katsomme taas aluksi kurssin retkillä kuvatut kuvat lävitse ja keskustelemme niistä yhdessä. Ja toivottavasti kurssilaiset ovat myös innostuneet kuvaamaan/käsittelemään pienoismallikuvia ja tekemään timelapse-videoita. Kuvankäsittelyn tekniikoita kerrataan kurssilaisten toiveiden mukaan.

Teemme myös yhteenvedon kurssin annista, keskustelemme siitä mitkä sommittelut, valinnat ja asetukset toimivat erityisen hyvin ja mitkä eivät. Mitä voidaan vielä parantaa, ja mikä jäi kokeilematta?

Lopuksi saat vielä vinkkejä talvisten kaupunkimaisemien valokuvaamiseen (esim. miten kuvata lumisadetta).

Kuvausretket (24.9.-12.11.2022)

Kuvausretket muodostavat valtaosan kurssista. Monet eri kursseillani olleet ovat sanoneet että kuvausretket ovat olleet kurssieni parasta antia: tulee lähdettyä säännöllisesti kuvaamaan, kuvausajankohdat ja -kohteet on hyviä (olen valinnut ne vuosien kuvauskokemuksieni perustella Helsingissä) ja retkillä näkee miten opettaja ja muut toimii kohteessa ja siitä pystyy ottamaan opiksi. Jälkikäteen näkee vielä miten erilaisia kuvia kurssilaiset ovat kohteista saaneet, ja mitä itse mahdollisesti unohti kuvata. Ja toivottavasti sitten muistaa itse seuraavalla kerralla!

Senaatintori ja Tuomiokirkko rankassa lumisateessa

Retkillä opiskelemme siis miten kuvauspaikalla kannattaa toimia. Yleensä ei kannata rynnätä heti kuvaamaan, vaan harkita ensin rauhassa mikä on paras paikka, kuvauskorkeus ja millainen millaisia sommittelumahdollisuuksia juuri kyseisessä paikassa on. Näytän kuvausretkillä myös miten itse ”luen kuvauspaikkaa”, eli valitsen tarkan kuvauskohdan, ja lähden sommittelemaan kuvaa.

Kurssilla järjestetään 8-10 kuvausretkeä (tyypillisesti yksi per viikonloppu, paitsi niinä viikonloppuina jolloin sää on surkea). Kuvausaiheina ovat kaupunkimaisemat Helsingin keskustassa ja ruska (ruskaa voimme lähteä kuvaamaan keskustan ulkopuolellekin). Pääosin kuvaamme ulkona, mutta saatamme käydä kuvaamassa jotain kiinnostavaa rakennusta myös sisältä. Teemme myös yhden retken kuvaamaan Vanhaa Porvoota. Kuvausretket tehdään iltapäivällä, auringonlaskun aikaan ja sinisen hetken aikaan. Jos et ehdi jollekin retkelle, niin voit kuvata samoja kuvausaiheita myös omatoimisesti.

Retkien ajankohta tai kuvauskohde valitaan sään mukaan, eli kuvaamaan pyritään lähtemään silloin kuin sää on kuvauskohteen kannalta hyvä (esim. aurinkoinen tai puolipilvinen ruskamaisemille, sinisen hetken kuvaus onnistuu aina, ja heijastuksia lätäköistä voi kuvata sadekuurojen välissä). Tämä tarkoittaa myös että kuvausretkien kohde ja ajankohta vahvistetaan usein vain 2–4 päivää aikaisemmin. Eli yleensä pyrin ilmoittamaan seuraavan viikonlopun retken kohteen ja tarkan ajankohdan tiistaina tai keskiviikkona. Mutta jos sääennusteet muuttuvat merkittävästi, niin ilmoitettu retkiajankohtakin voi muuttua. Kaikkien retkien ajankohta ei sovi jokaiselle, mutta toivottavasti kaikki ehtivät valtaosalle retkistä. Kurssin kuvaustehtäviä ja -kohteita on mahdollista lähteä kuvaamaan myös omatoimisesti.

Eli en osaa vielä sanoa kurssin retkien ajankohdasta tarkemmin. Viikonloppuna 8.-9.10. ja 15.-16.10. ruska on oletettavasti parhaimmillaan, joten kuvausretket ovat keskipäivällä/iltapäivällä.

Kurssin hinta, maksimi osallistujamäärä ja ilmoittautumistilanne

Vanha Porvoo sinisen hetken aikaan

Tältä kurssilta on mahdollista ostaa pelkät webinaarit (jolloin saat myös osallistumisoikeuden retkille) tai pelkkiä retkiä sen mukaan mikä kiinnostaa sinua. Valitse siis joko ”Kurssin webinaarit (4 kpl)” tai ”4 kuvausretken paketti”. Kurssin webinaarien maksimiosallistujamäärä on 12 oppilasta. Retkipakettien maksimiosallistujamäärä on 8 oppilasta.

Koska retket ovat maksullisia, niin aikaisempien vastaavien kurssin perustella, en oleta että kaikki kurssilaiset osallistuisivat kaikille retkille. Vaan yleensä kurssilaiset valitsevat vain itseään eniten kiinnostavat retket. Varaan myös mahdollisuuden rajoittaa retkien osallistumismäärää, jos koronarajoitukset vaativat sitä.

Kurssin webinaarit (4 kpl) – 195€

  • Webinaarit laskutetaan ennen kurssin alkua. Jos et ehdi osallistumaan johonkin webinaariin, niin voit katsoa webinaaritallenteen myöhemmin (vuoden ajan).
  • Kun ostat webinaarit, niin voit osallistua lisäksi yksittäisille kuvausretkille hintaa 22€/retki (sinun ei siis tarvitse ostaa retkipakettia). Retket laskutetaan kurssin loppumisen jälkeen, joten sinun ei tarvitse tietää etukäteen kuinka monelle retkelle aiot osallistua. Jos osallistut yli 6 retkelle, niin lisäretken hinta alkaen 7. retkestä on 11€.
  • Tähän webinaaripakettiin sisältyy yksi ilmainen retki 🙂 Retkien laskutus alkaa siis 2. retkestä.
  • Webinaarien ostajat saavat siis myös kutsut kaikille kuvausretkille (voit kieltäytyä jos et asu pääkaupunkiseudulla), joten vaikka et osallistuisi retkille, niin saat niistä ajankohtaisia kuvaus- ja kuvauspaikkavinkkejä koko kurssin ajan.

4 kuvausretken paketti (24.9.-12.11.) – 110€

  • Tämän paketin ostamalla sinulla on osallistumisoikeus 4 kuvausretkelle, mutta saat kutsut kaikille retkille, ja päätät itse mille retkille osallistut. Nämä retkikutsut toimivat myös kuvausvinkkeinä siitä mitä kannatta lähteä kuvaamaan omatoimisesti (jos et pääse, tai halua osallistua, yhteisille retkille)!
  • Tämä retkipaketti on suunnattu erityisesti kurssilaisille jotka ovat jo olleet kursseillani. Retkiä ostaneet saavat ladata kuvansa myös kurssin kuvat.fi-galleriaan, ja näkevät millaisia kuvia muut kurssilaiset ovat kuvanneet.
  • Jos osallistut useammalle kuin 4 retkelle, niin loput retket laskutetaan kurssin jälkeen. Lisäretkien hinta on 22€/retki. Jos osallistut kaikkiaan yli 6 retkelle, niin lisäretken hinta alkaen 7. retkestä on vain 11€.
Kallion kirkko ja linnut (yhdistetty 2 kuvasta)

Vaikka et asuisi pääkaupunkiseudulla, niin voit siis ostaa pelkät webinaarit, ja käydä kuvaamassa kurssin kuvausaiheita ja kuvaustehtäviä omatoimisesti. Tällöin voit kuitenkin osallistua halutessasi yksittäisille kuvausretkille, jos innostut lähtemään kuvausmatkalle Helsingin suuntaan. Tai jos koronan vuoksi et halua osallistua yhteisille retkille, niin voit osallistua vain webinaareihin ja tehdä kuvaustehtävät omatoimisesti. Ja jos et ehdi osallistumaan johonkin webinaariin, niin voit katsoa tallenteen myöhemmin.

Kurssin voi maksaa osittain tai kokonaan Smartum ”Liikunta- ja kulttuuriseteleillä” (ei pelkillä ”Liikuntaseteleillä”) tai Smartum Liikunta- ja kulttuurisaldon avulla. Myös ePassin Kulttuuripassi, Erenredin virike-etu ja virikeseteli, tai Eazybreakin kulttuurietu käyvät. Jos haluat maksaa Smartum-seteleillä tai saldolla, ePassin Kulttuuripassilla, Erenredin tai Eazybreakin kautta, niin mainitse se sähköpostissasi millä ilmoittaudut kurssille. Kurssin järjestäjänä toimii Valokuvaaja Mikael Rantalainen (Tmi).

Kurssin ilmoittautumistilanne on nyt (17.9.2022): webinaareilla on 4 paikkaa vapaana ja 2 retkipakettia on vapaana.

Kun odotat tämän kurssin alkua, niin tilaa Maiseman Lumo -uutiskirjeeni. Saat kuukausittain kuvausvinkkejä.

Kurssille ilmoittautuminen ja kurssin maksaminen

Kurssille ilmoittautuminen tehdään lähettämällä sähköposti osoitteeseen ilmo@maisemanlumo.fi. Kerro sähköpostissa myös osoitteesi (laskua varten) ja puhelinnumerosi (retkiä varten, jos osallistut retkille). Lue lisää tietojesi käsittelystä Tietosuojaselosteesta. Lähetän PDF-laskun kurssista sähköpostilla Holvin kautta (lähettäjänä näkyy siis Holvi.com).

Lähetän kurssin laskut vähintään 3 viikkoa ennen kurssin alkua. Jos ilmoittaudut kurssille sen jälkeen, niin lähetän laskun 1-2 päivän kuluessa ilmoittautumisesta. Laskun eräpäivä on 1 viikko laskutuspäivästä, kuitenkin viimeistään 8. syyskuuta. Voit antaa kurssin myös lahjaksi, ilmoita tällöin lahjan saajan nimi ja sähköpostiosoite.

Jos haluat päästä katsomaan ennakkovideoita ja kuvankäsittelyvideoita jo ennen kurssin alkua, niin voin lähettää laskun heti, ja kun olet maksanut laskun, niin saat linkin näihin videoihin. Pääset siis aloittamaan maisemavalokuvauksen opiskelun jo kesällä 🙂

Kurssin osallistujilla ei ole vakuutusta järjestäjän puolelta, joten kurssilaisilla on suositeltavaa olla oma tapaturma- ja kameravakuutus (tai ainakin kannattaa varmistaa että kotivakuutus korvaa esim. kaatuessa rikkoutuneen kameran).

Sinisen hetken panoraama Eläintarhanlahdelta
Lätäkköheijastus Espalla

Kurssin peruutusehdot

Peruutus tehdään sähköpostilla osoitteeseen kurssit (at) maisemanlumo.fi. Kurssin peruuttaminen täysin ilman kustannuksia on mahdollista ennen kurssin alkua. Huomio, laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus!

Jos sairastut, tai läheisesi sairastuu, kurssin aikana, niin ”käyttämätön” kurssin osuus voidaan muuttaa myös yksityisopetukseksi (joka voidaan järjestää Zoomissa, tai retkillä esim. seuraavana keväänä).

Kurssi järjestetään jos osallistujia on riittävä määrä, eli vähintään 8 osallistujaa. Mikäli minimimäärä jää saavuttamatta, niin kurssin peruuttamisesta ilmoitetaan vähintään 7 päivää ennen kurssin alkua. Tällöin kurssimaksu palautetaan täysimääräisenä (jos se on ehditty laskuttaa, mutta yleensä lähetän laskut vasta kun kurssin järjestäminen on varmaa).

Mikäli opettaja on sairaana kurssitapaamisen aikaan, niin tapaaminen voidaan siirtää myöhempään ajankohtaan (1-3 viikkoa myöhemmin). Jos kurssi joudutaan kokonaan peruuttamaan opettajan sairastumisen tai muun pakottavan syyn vuoksi ennen kurssin alkua, niin kurssimaksut palautetaan täysimääräisesti. Jos kurssi jää kesken, niin kurssimaksut palautetaan samassa suhteessa kuin kurssi jää toteutumatta.