Tag Archives: yövalokuvaus

Revontulia Helsingissä!

Revontulikorona, Lauttasaari, Helsinki

Viime yönä (24.-25.9.2023) Helsingissäkin näkyi komeita revontulia! Kun revontulimittarit alkoivat vähää ennen puoltayötä näyttää todella hyviä lukemia (Bz laski -25 ja tiheys vaihteli 30-70 välillä!), niin päätin lähteä yrittämään niiden kuvausta.

Puolen yön aikaan Suomenlinnaan lähteminen olisi ollut ongelmallista kun olisi kestänyt noin tunnin ennen kuin olisin ollut kuvauspaikalla (toki Suomenlinnan lautaltakin voi kuvata revontulia). Joten päätin lähteä kuvaamaan revontulia kotini lähelle Lauttasaareen, Kotkavuorelle. Saavuin kuvauspaikalle noin 00:10, ja revontulet oli heti näkyvissä! Mutta revontulet olivat varsin haaleita, ne eivät olleet lainkaan näyttäviä Helsingin valosaasteiden keskellä. Mutta kun revontulimittareiden arvot oli hyviä, ja syyspäivän tasaus oli lähellä (kevät- ja syyspäiväntasauksen aikoihin aurinkotuulen energia siirtyy tehokkaasti maan magneettikehään, ja nähdään usein näyttäviä revontulia), niin jäin sitkeästi odottamaan tilanteen paranemista. Ja sain odottaa noin 1,5 tuntia ennen kuin kunnon näytös alkoi.

Kuvasin siis kaikki tässä artikkelissa näkyvät Lauttasaaren revontulikuvat 01:49-02:00. Silloin oli myös näkyvissä näyttävä revontulikorona. Tai siis kamerassa näyttävä, omin silmin se oli varsin haalea, mutta näin kuitenkin suoraan yläpuolellani säteitä. Tämän näytöksen jälkeenkin revontulet näkyivät, mutta ne olivat taas hyvin haaleita ja pienipiirteisiä (ei suuria näyttäviä kuvioita). Lopetin kuvauksen 02:50, kun nukkuakin pitää joskus…. Revontulia näkyi siis koko ajan (00:10-02:50) kun olin Kotkavuorella. Jos olisin jatkanut kuvaamista, niin 05 aikaan olisi ollut seuraava näytös.

Helsingin Sanomat teki pienen jutun tästä kuvausreissustani: Lautta­saarelainen Mikael Rantalainen ikuisti Helsingin yllä roihunneet revon­tulet upeaan valo­kuvaan.

Myös 6 päivää aikaisemmin (maanantain ja tiistain välisen yönä 17.-18.9.) Helsingissä oli revontulia tarjolla. Silloin lähdin kuvaamaan niitä Suomenlinnaan Yövalokuvauskurssini kanssa. Tämän yön parhaat kuvat on nähtävissä seuraavassa galleriassa.

Jos haluat nähdä aikaisempia revontulikuviani Helsingissä, niin Revontulet Helsingissä -galleriasta löydät aikaisempien vuosien parhaat kuvani. Maaliskuussa ja lokakuussa 2015 Helsingissä onnistuin edellisen kerran kuvaamaan näin hienoa revontulikoronaa.

Jos haluat oppia ottamaan revontulikuvia, niin seuraavassa on lisää tietoa:

Posted in Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , |

Yöukkonen Helsingissä 31.8.2023

Salama Suomenlinnan kirkon vieressä, Kaivopuisto, Helsinki
Salama Suomenlinnan kirkon vieressä, Kaivopuisto, Helsinki
Yön ensimmäinen salama Särkän ja Harakan välissä (70 mm, ISO 800, f/4,5 ja 3,2 sekuntia)

Tämän kesän yöukkosten kuvaaminen jäi viime tippaa: ensimmäiset kuvat salamoista onnistuin ottamaan viime yönä! Sääennusteet ennustivat pitkään ukkosta Helsinkiin keskiviikkoillaksi (vähän vaihdellen noin klo 19-22), mutta ennen iltaa ukkoset katosivat ennusteita täysin. Sade-ennusteita katsellessa näytti siltä että Baltiassa oleva sade/ukkosalue menisi reilusti Helsingin itäpuolelta ohitse. Päätin kuitenkin seurata tilannetta, kun tämä yö oli luultavasti viimeinen mahdollisuus kuvata yöukkosta Helsingissä tänä kesänä.

Klo 01-02 kahden välillä alkoi näyttä lupaavalle, ukkosalue saattaisi kuitenkin osua Helsinkiin! Noin 02 tein päätöksen lähteä yrittämään salamoiden kuvausta. Sadealue oli melko tarkkarajainen, ja tulossa suoraan Suomenlahden yli Helsinkiin. Joten olisi ehkä mahdollista kuvata salamointia ennen sateen saapumista. Kovassa sateessa kuvaaminen kun on hyvin hankalaa.

Saavuin Kaivopuistoon noin 02:45. Asetin nopeasti kaksi kameraa kuvaamaan jatkuvasti (sarjakuvaus ja lankalaukaisimen nappi lukittu pohjaan) hieman eri suuntiin. Valotuksen säädin siten että kuva oli varsin tumma ilman salamaa. Käytin varsin lyhyitä suljinaikoja, kun varauduin vesisateeseen. Olen huomannut että kovassa sateessa, kun on kaupungin valosaastetta, salamat himmenee liikaa jos valotusaika on yli 10 sekuntia. Meren päällä olevat pilvet välkkyivät, mutta salamaniskuja ei aluksi näkynyt. 03:30 mennessä onnistuin saamaan kuviin kolme kertaa horisontissa näkyviä pieniä salamoita, ja pilvet olivat valaistuneet ehkä noin 15 kertaa. Alla olevissa kuvapareissa näette miltä maisema näytti ilman salamaa, ja salaman kanssa. Kameran asetukset olivat samat. Kirkkaimmat salamat valaisivat pilviä todella paljon!

Klo 3:30 aikoihin sade saapui sitten, ja se oli RANKKAA. Kuulin päivällä radiosta että enimmillään Kaisaniemessä satoi 19 mm 10 minuutin aikana! Kuvasin kahdella kameralla: R5 ja RF 24-105 mm, ja R5 ja RF 70-200 mm F4. Suojasin molemmat kamera muovipussilla (läpinäkyvä Amergrip Maxi -pussi, jonka yhdestä kulmasta pisti esiin objektiivin etulinssi). RF 70-200 mm F4 -objektiivissa on varsin pitkä vastavalosuoja, joka suojaa melko hyvin objektiivin etulinssiä sadepisaroilta. Eli sillä objektiivilla pystyin jatkamaan kuvaamista sateessakin. RF 24-105 mm -objektiivilla, jossa oli vain lyhyt vastavalosuoja, kuvaaminen sateessa oli toivotonta, sillä etulinssi oli jatkuvasti vesipisaroita täynnä.

Sain rakkasateen aikana kaksi salamakuvaa. Ensimmäisessä salama iskee Suomenlinnan kirkon viereen (tämän blogikirjoituksen otsikkokuva). Viereisessä 5 sekuntia aikaisemmin ottamassani kuvaparissa kameran asetukset (70 mm, ISO 200, f/5 ja 4 sekuntia) ja kuvankäsittely on identtinen, eli näette kuinka paljon salama valaisi maisemaa.

Seuraava salamakuva on otettu rankimman sateen aikaan (03:40), se on kuvattu Lonnan suuntaan, mutta Lonna on kadonnut täysin sateeseen. 6 minuutti myöhemmin otetussa kuvassa, missä sade on jo vähentynyt, mutta kuvan ulkopuolelle osunut salama valaisee maiseman, Lonna näkyy jo. Molemmissa kuvissa on samat asetukset. Ja mukana on myös täysin musta kuva, josta näette miltä maisema näytti ilman valaisevaa salamaa. Kameran kuvatessa näitä kuvia Lonnan suuntaan istuin muuten autossa, ja kamerani kuvasi itsekseen kaatosateessa…

Kaatosateen loputtua toivoin että olisi vielä ollut mahdollista kuvata idän suuntaa salamoita, mutta ne hiipuivat. Ja tuulikin muuttui siten että itään päin kuvatessa etulinsseihin tuli nopeasti vesipisaroita. Lopetin kuvaamisen siis vähän neljän jälkeen. Niin näyttäviä salamoita en saanut kuviin kuin aikaisempina vuosina (katso linkki alla), mutta olen silti erittäin tyytyväinen että lähdin kuvaamaan 🙂 Tuli ainakin ennätys siitä kuinka kovassa vesisateessa olen kuvannut.

Kolme salamaa Suomenlinnan ja Särkän välissä (33 mm, ISO 400, f/4,5 ja 5 sekuntia)

Lisää tietoa:

En järjestä valokuvauskursseillani retkiä kuvaamaan ukkosta, koska en halua ottaa pientäkään riskiä kurssilaisten turvallisuudesta. Mutta jos haluat tulla opiskelemaan maisemavalokuvausta kursseilleni, niin ensi kuussa minulla alkaa seuraavat kurssit:

  • Kallis kamera ei takaa upeita kuvia, vaan hienon kuvan tekee valokuvaaja! Tule siis Maisemavalokuvauksen alkeiskurssilleni (27.9-25.10.) opiskelemaan miten löydät kuvauksellisimmat tilanteet, sommittelet kiinnostavasti ja vältät virheet valotuksessa. Webinaareilla (2 arki-iltaa) opit miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset (miten saadaan oikea valotus eri tilanteissa?), sommittelua ja miten toimia kuvauspaikalla. Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin voit osallistua webinaarien lisäksi yhteiselle kuvausretkelle missä saat henkilökohtaista opastusta. Muuten teet kuvaustehtävät omatoimisesti ohjeiden mukaan.
  • Haluatko löytää uusia kuvakulmia Stadiin ja oppia luomaan visuaalisesti kiinnostavia kaupunkikuvia? Kaupunkimaisemat (20.9.-29.11.) -kurssillani opiskelemme kuvaamaan laajoja kaupunkimaisemia, arkkitehtuuria, yksityiskohtia, heijastuksia, ihmisiä osana maisemaa, pitkän valotusajan kuvia, liikettä, ruskaa, sinistä hetkeä,… Kurssi muodostuu teoriaosuudesta (4 webinaaria), jonka järjestän Zoomin välityksellä (voit osallistua koko maasta), sekä käytännön harjoituksista, jotka voit suorittaa omatoimisesti tai osallistumalla vapaaehtoisille yhteisille retkille (8-10 kpl) pääkaupunkiseudulla. Retkillä on tarjolla henkilökohtaista opastusta kameran käyttöön. Ja webinaareissa saat palautetta kuvaustehtäviin kuvaamistasi kuvista.

Syksyn 2023 Yövalokuvauskurssini on täynnä, mutta jos haluat opiskella yövalokuvauksen perusteita, niin 3 tunnin Yövalokuvaus (24.8. klo 18-20) -webinaarin tallenne verkkokaupastani (18€), kerron siinä perusteet yötaivaan kohdeiden kuvaamiseen (kuu, tähdet, revontulet,…).

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , , , |

Yövalokuvaus (24.8.) -webinaari

Päivitys: Webinaari on ohitse, mutta voit ostaa verkkokaupastani tämän Yövalokuvaus-webinaarin noin 3 tunnin tallenteen (18€).

Keväällä järjestämäni Kesän kuvaukselliset ilmiöt ja niiden valokuvaus -webinaari oli varsin suosittu: webinaarin osallistui noin 40 henkeä, ja sen katsoi jälkikäteen arviolta 20 henkeä. Joten jatkan nyt edullisten ”tehopakettien” sarjaa yövalokuvaukseen keskittyvällä webinaarilla.

Tämä webinaarikurssi on siis suunniteltu tiiviiksi ”tehopaketiksi”, jossa käyn lävitse syksyllä ja talvella kuvattavissa olevien yötaivaan kohteiden kuvaamisen. Näytän parhaita omia yövalokuviani, ja anna vinkkejä miten saat omat yökuvasi onnistumaan!

Kurssin ohjelma:

  • Yövalokuvaajan varusteet
  • Sinisen hetken valokuvaus (hyvin lyhyesti, muodostaa pohjan kuun valokuvaukselle)
  • Kuun valokuvaus ja kuvauspaikkojen suunnittelu TPE-karttasovelluksen (ilmainen mutta vaatii rekisteröitymisen) avulla
  • Tähtien kuvaus: Linnunrata ja star trail
  • Revontulien valokuvaus

Webinaarin kokonaiskesto on noin 2 tuntia. Webinaarin hinta on 18€.

BONUS: 11.-13.8. on todennäköisesti vuoden paras aika kuvata tähdenlentoja! Silloin on Perseidien tähdenlentojen maksimi. Kun ostat tämän webinaarin ennen sitä, niin saat katsottavaksi ennen Perseidejä 45 minuutin vinkkivideoni Perseidien valokuvaamiseen. Täältä voit lukea myös miten minun aikaisemmat Perseidien kuvaukseni ovat onnistuneet: 2016 ja 2022.

Osta siis kurssi verkkokaupastani: Yövalokuvaus (24.8.). Voit maksaa kurssin luottokortilla tai suomalaisten pankkien verkkomaksuilla. Kun olet maksanut kurssin, niin muutaman minuutin kuluessa saat automaattisesti sähköpostilla ohjeet webinaariin osallistumiseen (jos et saa viestiä, niin tarkasta ensin roskaposti / tarjoukset -kansiot, jos et löydä viestiä sieltä, niin lähetä sähköpostia).

Tallennan tämän webinaarin, ja tallenne tulee katsottavaksi seuraavana päivänä. Et voi ladata tallennetta itsellesi, mutta tallenne on katsottavissa 30.4.24 asti. Joten voit ostaa webinaarin vaikka et ehtisi katsomaan webinaaria suorana, sillä voit katsoa tallenteen jälkikäteen.

Järjestän webinaarin Zoomin avulla. Osallistujat eivät tarvitse maksullista lisenssiä, klikkaamalla kutsulinkkiä Zoomin ilmaisen apuohjelman asennus käynnistyy. Myös selaimen kautta osallistuminen onnistuu. Webinaarin aikana näet minun tietokoneeni näytön omalla koneellasi ja kuulet puheeni. Voit esittää kysymyksiä puhumalla (vaatii että tietokoneessasi on mikrofoni) tai chatin avulla. Voit käyttää tablettia, kannettavaa tai pöytäkonetta.

P.S. Minulla on myös pitkä Yövalokuvauskurssi 10.8.-2.11.2023 myynnissä. Tällä kurssilla on 4 webinaaria ja noin 10 kuvausretkeä, joten ehdimme käymään eri kuvausvinkit paljon yksityiskohtaisemmin lävitse. Neuvon tällä kurssilla myös miten yövalokuvia kannattaa käsitellä. Enää 1 paikka vapaana!

P.P.S. Jos tämän yhden illan webinaarin lisäksi haluat opiskella laajemmin maisemavalokuvauksen perusteita ja saada palautetta omista kuvistasi, niin voit osallistua elo/syyskuun Maisemavalokuvauksen alkeiskurssilleni (23.9.-13.9.). Tämän webinaarin osallistujana saat Alkeiskurssin hinnasta 10% alennusta 🙂 Mainitse tämä webinaari kun ilmoittaudut Alkeiskurssille.

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , , , , , |

Syksyn 2023 maisemavalokuvauskurssini ovat nyt myynnissä

Auringonlasku Suomenlinnasta (kevään 2023 Kaupunkimaisemat-kurssin retkeltä)

Haluatko oppia ottamaan parempia maisemakuvia? Löytää kuvaukselliset tilanteet, sommitella paremmin ja välttää virheet valotuksessa? Minulla on nyt syksyllä tarjolla valokuvauskursseja useammalla eri tasolla. Valitse alta sinulle sopiva kurssi:

  • Maisemavalokuvauksen alkeiskurssilla (23.8.-13.9.) opiskellaan maisemavalokuvauksen perusteita. Webinaareilla (98€) opit miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset, sommittelua, ideoita syvyysvaikutelman luomiseen ja miten toimia kuvauspaikalla. Jos asut pääkaupunkiseudulla, voit osallistua myös kuvausretkelle (30€), missä saat henkilökohtaista opastusta. Saat runsaasti materiaalia jonka avulla voit jatkaa opiskelua kurssin jälkeen. Tämä kurssi sopii myös lahjaksi. (Järjestän alkeiskurssin myös syys/lokakuussa ja marras/joulukuussa, mutta en ole vielä päättänyt päiviä.)
  • Alkeiskurssin jälkeen jatkoksi sopii hyvin on Kaupunkimaisemat-kurssi (20.9.-29.11.). Tällä kurssilla opiskelemme kuvaamaan laajoja kaupunkimaisemia, rakennuksia, rakennusten yksityiskohtia ja ruskan värejä. Kuvaamme urbaania maisemaa päivällä, auringonlaskun ja sinisen hetken aikaan. Opiskelemme myös kaupunkikuvissa tarvittavia kuvankäsittelytekniikoita. Kurssi sisältää 4 webinaaria (220€) ja 8-10 kuvausretkeä.
  • Syksyn vaativin kurssi on Yövalokuvauskurssi (10.8.-2.11.), tämän kurssin kuvausaiheina ovat tähdet (mm. Linnunrata ja star trail -kuvat), kuu maisemassa ja sinisen hetken kaupunkimaisemat. Kurssilla on neljä webinaaria (250€) arki-iltaisin, ja lisäksi teemme 8-12 kuvausretkeä syksyn aikana. Valtaosa kurssista muodostuu siis kuvausretkistä ja retkillä kuvattujen kuvien ja kuvaustilanteiden analysoinnista. – Webinaareilla on enää 1 paikka vapaana!
  • Jos taas haluat kuulla perusteet yövalokuvien ottamiseen nopeasti, niin osallistu Yövalokuvaus (24.8.) -webinaariin. Tämä 2 tunnin webinaarikurssi on tiivis ”tehopaketti”, jossa kerron perusteet siitä miten saat kuvasi onnistumaan yötaivaan kohteista ensi syksyn ja talven aikana: sininen hetki, kuu, Linnunrata, star trail ja revontulet. Webinaarin kokonaiskesto on 2 tuntia.
  • Jos maisemavalokuvauksen alkeet ovat jo halussa, niin Täydellistä valoa etsimässä – inspiraatiota ja ideoita maisemavalokuvaukseen webinaarikurssilla (julkaisen kurssin päivät elokuun puoliväliin mennessä) saat lisää ideoita maisemakuviisi. Tällä kurssilla kuulet miten olen ottanut omat huippukuvani, eli näytän parhaita kuviani Helsingistä ja Lapista. Kurssilaiset saavat myös kuvaustehtäviä, ja annan palautetta kurssilaisille heidän kuvistaan. Tämä sopii erityisesti kurssilaisille jotka eivät asu pääkaupunkiseudulla.

Kaikilla näillä kursseilla teoriaosuudet järjestetään webinaareina, joten voit osallistua niille mistä päin maailmaa vain. Lisäksi valtaosalla kursseista on vapaaehtoisia retkiä pääkaupunkiseudulla.

Jos näiden kurssien aikataulut ei sovi sinulle, niin tarjoan myös yksityisopetusta. Etäopetuksen hinnat näet verkkokaupassani (opetus tapahtuu Zoomin kautta). Voimme sopia myös tapaamisen ulkotiloihin / kuvaukselliseen kohteeseen, missä opastan kameran käyttöä, tai kuvauspaikalla toimimista. Nämä tapaamiset onnistuu esim. pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Lähetä viestiä jos tämä kiinnostaa sinua. Tai jos sinulla on jotain kysyttävää näistä kursseista, niin lähetä sähköpostia.

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yksityisopetus Also tagged , , , , , , |

Elokuun kuvausretket ja uutiskirje

Perseidien tähdenlentoja Emäsalossa, Porvoossa, yövalokuvauskurssin retkellä

Aloitin vuoden vaihteessa julkaisemaan maisemavalokuvaukseen keskittyvää uutiskirjettä. Lähetän uutiskirjeen noin kerran kuukaudessa. Annan kirjeessäni ajankohtaisia kuvausvinkkejä, kerron viimeisimmät kuulumiset ja kerron tulevista kursseista. Tämän blogiartikkeli teksti on 90%:sti syyskuun uutiskirjeestä (kirjeessä on lisäksi kuvausvinkkejä). Jos haluat ajankohtaiset kuvausvinkit, niin tilaa uutiskirjeeni täältä!

Elokuun kuvausretket

Elokuun uutiskirjeessä annoin vinkkejä Perseidien tähdenlentojen, ukkosen ja Linnunradan kuvaamiseen. Vinkit osuivat mielestäni hyvin kohdalleen, sillä kaikkia näitä aiheita on päässyt kuvaamaan ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Ja olen myös onnistuneesti kuvannut kaikkia näitä aiheita Yövalokuvauskurssini oppilaiden kanssa 🙂

Lähdimme kuvaamaan Perseidien tähdenlentoja yövalokuvauskurssin kanssa Emäsaloon, Porvooseen (vinkkini tähdenlentojen valokuvaamiseen). Vaikka kuu haittasi kuvaamista, niin yhteensä kaikki kurssilaiset näkivät yön aikana ainakin 30 tähdenlentoa. Yhteen kameran kuvaussektoriin ei toki osunut noin montaa tähdenlentoa. Yllä olevassa kuvassa on 9 tähdenlentoa jotka kuvasin noin kahden tunnin aikana. Kuvausaika oli 13.8. klo 0:30-02:35, ja tänä aikana kamerani kuvasi noin 1000 kuvaa. Kameran asetukset:

Salama Eiranrannassa
  • 20 mm, ISO 800, f/3,2 ja 10 sekuntia (aluksi käytin 10 sekunnin valotusaikaa, jotta kuvia ei tulisi niin paljoa)
  • 20 mm, ISO 1600, f/3,2 ja 5 sekuntia (noin 01:20 muutin tähän, jotta himmeämmät tähdenlennot näkyisi paremmin, tämä siksi että kuu teki taivaasta vaalean, ilman kuunvaloa olisi voinut käyttää pidempää suljinaikaa)

Olen yhdistänyt nämä 9 kuvaa Photoshopissa, eli tasojen ja maskien avulla olen tuonut kaikki tähdenlennot samaan kuvaan.

Myös yöukkosen kuvaaminen onnistui vihdoin elokuun lopussa, ja vielä yövalokuvauskurssini retkellä 🙂 Sääennusteet lupasivat selkeää yötä, ja revontuliennusteiden perusteella oli myös mahdollisuus revontuliin Etelä-Suomessakin. Joten suunnittelin kuvausretken Suomenlinnaan, mutta pian oli selvää että pilvet estää tähtien kuvaamiseen, eikä revontulimittareissa ollut mitään eloa, joten muutimme retkikohteeksi Eiranrannan. Menimme sinne odottamaan mereltä saapuvaa ukkosolua.

Ehdimme näkemään / kuvaamaan 3 näyttävää salamaa, jonka jälkeen ukkonen kyllä valitettavasti hiipui. Mutta pari hyvää salamakuvaakin on hyvä saavutus 🙂 Kaikkina kesinä ei saa yhtään yösalamaa kuvattuna Helsingissä (täällä näet parhaita salamakuviani aikaisemmilta vuosilta). Oheisin kuvan tiedot ovat: 70 mm, ISO 400, f/5 ja 4 sekuntia. Nämä arvot oli onnekas arvaukseni, kun oletin että ukkonen on jossakin 30+ km päässä. Tämä oli varmaan lähempänä. Ennen ensi kesän ukkosen kuvausreissuja, voit lukea kotisivuiltani vinkkini ukkosen valokuvaamiseen.

Syksy on parasta aikaa kuvata Linnunrataa. Etelärannikolla Linnunrata on myös hyvässä suunnassa syksyllä heti pimeän tultua, eli lounaassa. Rannikolta voi siis kuvata suuntaan missä on vähiten valosaastetta. Joten olemme yövalokuvauskurssilla tehneet kaksi kuvausretkeä Porkkalaan ja yhden Kopparnäsiin. Kaikilla retkillä sää suosi 🙂 Eli Linnunrata oli hyvin näkyvissä, ja kaikki kurssilaiset saivat kuvia Linnunradasta.

Linnunrata Porkkalassa

Oheisen 27.8 yövalokuvauskurssini retkellä kuvaamani kuvan tiedot ovat: 20 mm, ISO 3200, f/1,6 ja 15 sekuntia (yhdeksän kuvaa pinottuna Sequator-ohjelmassa + pinoamisen poistama tähdenlento on lisätty kuvaan takaisin). Lue vinkkini tähtien valokuvaamiseen täältä.

Tulevat kurssit

Mikäli haluat opiskella syksyllä maisemavalokuvausta kivassa seurassa, ja osallistua kuvausretkilleni, niin nyt on aika ilmoittautua syksyn valokuvauskursseilleni! Kurssieni retkissä on mm. se hyöty että sinun ei tarvitse miettiä mitä kuvauksellista olisi tarjolla nyt tänä viikonloppuna, vaan pääset osallistumaan valmiiksi suunnitelluille retkille, joiden ajankohdat olen yrittänyt optimoida mm. sään, luonnon vuodekierron (näin syksyllä ruskan), ja auringon valon suhteen. ”Yrittänyt”, koska aina sääennusteet ei toki pidä paikkaansa… Ja monet ovat myös sanoneet että retkistä on myös se hyöty että tulee lähdettyä säännöllisesti kuvaamaan!

  • Kaupunkimaisemat (22.9.-16.11.) -kurssilla kuvaamme Helsingissä urbaania kaupunkimaisemaa, rakennuksia, puistoja, merimaisemia, ruskaa ja yksityiskohtia. Retkien lisäksi webinaareissa opiskellaan kuvankäsittelyä ja saat palautetta kuvistasi. Jos et ole ollut aikaisemmin kursseillani, suosittelen että ostat webinaarit, jolloin pääset osallistumaan myös retkille. Jos olet ollut jo kursseillani, niin voit ostaa tältä kurssilta myös pelkän retkipaketin.
  • Toinen syksyn kurssini on Täydellistä valoa etsimässä – inspiraatiota ja ideoita maisemavalokuvaukseen webinaarikurssi (29.9.-24.11.2022). Jos kaipaat vinkkejä siihen miten löydät ne parhaat hetket ja kuvauspaikat, mutta et asu pääkaupunkiseudulla, niin tämä kurssi sopii sinulle. Näytän tällä kurssilla parhaita kuviani Helsingistä ja Lapista, ja kerron miten olen onnistunut ottamaan ne. Kurssilaiset saavat myös kuvaustehtäviä, jotka tekevät omatoimisesti, ja webinaareissa annan palautetta kurssilaisille heidän kuvistaan.

Jos haluat, voit maksaa kurssit heti, niin saat myös heti linkit kurssien ennakkomateriaaleihin (mm. 6+ tunnin Lightroomin kuvankäsittelyvideohin, jotka kuuluvat näiden kurssien hintaan). Muista että voit myös maksaa kurssini kulttuurieduilla (ePassi, Smartum, Edenred tai Eazybreak).

Jos olet vasta aloittamassa maisemavalokuvausta, niin suosittelen sinulle Maisemavalokuvauksen alkeiskurssia (4.-25.10. tai 17.11.-15.12.). Tällä kurssilla aloitetaan perusteista, ja tämä sopii ensimmäiseksi valokuvauskurssiksi. Kurssilla opiskellaan miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset, sommittelua, miten hyvä syvyysvaikutelma luodaan ja miten toimia kuvauspaikalla. Voit osallistua pelkästään webinaareihin, tai lisäksi halutessasi voit osallistua myös yhteiselle valokuvausretkelle Helsingissä.

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , |

Syksyn 2022 maisemavalokuvauskurssini ovat nyt myynnissä

Sininen hetki Vanhassa Porvoossa
Sininen hetki Vanhassa Porvoossa (kevään 22 Kaupunkimaisemat-kurssin retkellä)

Haluatko oppia ottamaan parempia maisemakuvia? Löytää kuvaukselliset tilanteet, sommitella paremmin ja välttää virheet valotuksessa? Minulla on nyt syksyllä tarjolla valokuvauskursseja useammalla eri tasolla. Valitse alta sinulle sopiva kurssi:

  • Maisemavalokuvauksen alkeiskurssilla (4.-25.10. tai 20.10.-17.11.) opiskellaan maisemavalokuvauksen perusteita. Webinaareilla (98€) opit miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset, sommittelua, ideoita syvyysvaikutelman luomiseen ja miten toimia kuvauspaikalla. Jos asut pääkaupunkiseudulla, voit osallistua myös kuvausretkelle (30€), missä saat henkilökohtaista opastusta. Saat runsaasti materiaalia jonka avulla voit jatkaa opiskelua kurssin jälkeen. Tämä kurssi sopii myös lahjaksi. (Järjestän alkeiskurssin myös marras/joulukuussa, mutta en ole vielä päättänyt päiviä.)
  • Jos alkeet ovat jo halussa, niin Täydellistä valoa etsimässä – inspiraatiota ja ideoita maisemavalokuvaukseen webinaarikurssilla (29.9.-24.11.) saat lisää ideoita maisemakuviisi. Tällä kurssilla kuulet miten olen ottanut omat huippukuvani, eli näytän parhaita kuviani Helsingistä ja Lapista. Kurssilaiset saavat myös kuvaustehtäviä, ja annan palautetta kurssilaisille heidän kuvistaan.
  • Toinen kurssi, joka sopii hyvin jatkoksi alkeiskurssin jälkeen, on Kaupunkimaisemat (22.9.-16.11.). Tällä kurssilla opiskelemme kuvaamaan laajoja kaupunkimaisemia, rakennuksia ja yksityiskohtia. Kuvaamme urbaania maisemaa päivällä, auringonlaskun ja sinisen hetken aikaan. Opiskelemme myös kaupunkikuvissa tarvittavia kuvankäsittelytekniikoita. Kurssi sisältää 4 webinaaria (195€) ja 8-10 kuvausretkeä.
  • Syksyn vaativin kurssi on Yövalokuvauskurssi (10.8.-2.11.2022), tämän kurssin kuvausaiheina ovat tähdet (mm. Linnunrata ja star trail -kuvat), kuu maisemassa ja sinisen hetken kaupunkimaisemat. Kurssilla on neljä webinaaria (210€) arki-iltaisin, ja lisäksi teemme 8-12 kuvausretkeä syksyn aikana. Valtaosa kurssista muodostuu siis kuvausretkistä ja retkillä kuvattujen kuvien ja kuvaustilanteiden analysoinnista. – Webinaarit ovat täynnä!

Kaikilla näillä kursseilla teoriaosuudet järjestetään webinaareina, joten voit osallistua niille mistä päin maailmaa vain. Lisäksi kursseilla on vapaaehtoisia retkiä pääkaupunkiseudulla.

Jos näiden kurssien aikataulut ei sovi sinulle, niin tarjoan myös yksityisopetusta. Etäopetuksen hinnat näet verkkokaupassani (opetus tapahtuu Zoomin kautta). Voimme sopia myös tapaamisen ulkotiloihin / kuvaukselliseen kohteeseen, missä opastan kameran käyttöä, tai kuvauspaikalla toimimista. Nämä tapaamiset onnistuu esim. pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Lähetä viestiä jos tämä kiinnostaa sinua. Tai jos sinulla on jotain kysyttävää näistä kursseista, niin lähetä sähköpostia.

Posted in Arkkitehtuurivalokuvaus, Kaupunkikuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yksityisopetus, Yövalokuvaus Also tagged , , , , |

Syksyn 2021 valokuvauskurssini ovat nyt myynnissä

Kuukuvia Yövalokuvauskurssin ensimmäiseltä kesäretkeltä
Kuukuvia Yövalokuvauskurssin ensimmäiseltä kesäretkeltä

Syksyn maisemavalokuvauskurssini ovat nyt myynnissä. Kaikki teoriaosuudet järjestetään webinaareina, eli näille kursselle voi osallistua mistä päin Suomea vain (tällöin teet kuvaustehtävät omatoimisesti). Lisäksi pääkaupunkiseudulla on vapaaehtoisia retkiä. Yövalokuvauskurssin kesäretket alkoivat jo, mutta kesäretkille voi edelleen liittyä!

Yövalokuvauskurssi (11.8.-27.10.)

Erikseen ostettavat Yövalokuvauskurssin kesäretket (23.6.-10.8.) Helsingissä alkoivat siis jo kuun kuvauksella ennen juhannusta. Näillä kesäretkillä (8-10 kpl) kuvaamme pääasiassa kuuta, ja toivottavasti myös valaisevia yöpilviä. Kesäretkillä ei ole teoriaopetusta, mutta retkillä voit kysellä kuvausvinkkejä.

Syksyn kurssilla opiskelemme kuvaamaan yötaivaan ilmiöitä laajemmin: Linnunrata, star trail, sinisen hetken maisemat, kuu, tähdenlennot,… Webinaareilla opiskelemme kuvauksen teorian lisäksi kuvankäsittelyä (mm. miten yhdistät tähtikuvia kohinan vähentämiseksi, miten yhdistät erikseen kuvatut kuun ja maiseman luonnollisen näköiseksi kuvaksi,…) ja keskustelemme kurssilaisten kuvista. Syksyn aikana järjestän 8-12 kuvausretkeä, pääosin Helsingissä, mutta tähtiä lähdemme kuvaamaan myös esim. Porkkalaan ja Kopparnäsiin.

Auringonnousu Kaivopuistossa, Helsinki
Auringonnousu Kaivopuistossa, Helsinki

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi (18.8.-8.9. tai 26.8.-9.9.)

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssini webinaareilla opit valokuvauksen perusteet: miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset (miten saadaan oikea valotus eri tilanteissa?), sommittelua ja miten toimia kuvauspaikalla. Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin voit osallistua webinaarien lisäksi vapaaehtoiselle kuvausretkelle, missä saat henkilökohtaista opastusta. Saat myös runsaasti materiaalia jonka avulla voit jatkaa maisemavalokuvauksen opiskelua.

Täydellistä valoa etsimässä – inspiraatiota ja ideoita maisemavalokuvaukseen webinaarikurssi (13.10-9.12.)

Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille maisemavalokuvauksen harrastajille jotka haluavat saada uusia ideoita valokuvaukseensa. Tällä kurssilla on tarjolla inspiroivia kuvia ja vinkkejä parhaiden kuvauksellisten hetkien metsästämiseen. Kuulet miten olen ottanut omat huippukuvani, eli näytän parhaita kuviani Helsingistä/Kuusamosta/Lapista. Kurssilaiset saa myös kuvaustehtäviä, ja annan palautetta kurssilaisille heidän kuvistaan. Kurssilla on kolme webinaaria ja yksi vapaaehtoinen yhteinen retki.

Lätäkköheijastus Aleksanterinkadulla, Helsinki
Lätäkköheijastus Aleksanterinkadulla, Helsinki

Kaupunkimaisemat (23.9.-25.11.)

Kuvaamme Kaupunkimaisemat-kurssilla monipuolisesti Stadin maisemia: katunäkymiä, rakennuksia, heijastuksia, maisemia kattojen yllä, panoraamoja, sinistä hetkeä, ja ruskaa puistoissa. Opiskelemme mm. milloin lähteä kuvaamaan, miten kuviinsa löytää hyvän valon, sommittelua, miten saa rakennukset suoriksi kuvissa,… Kurssilla on 4 webinaaria ja teemme 7-9 kuvausretkeä Helsingissä.

Jos näiden kurssien aikataulut ei sovi sinulle, tai haluat opiskella jo kesällä, niin tarjoan myös yksityisopetusta. Etäopetuksen hinnat näet verkkokaupassani. Näin kesällä voimme sopia myös tapaamisen ulkotiloihin / kuvaukselliseen kohteeseen, missä opastan kameran käyttöä, tai kuvauspaikalla toimimista. Nämä tapaamiset onnistuu esim. pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Lähetä viestiä jos tämä kiinnostaa sinua. Tai jos sinulla on jotain kysyttävää näistä kursseista, niin lähetä sähköpostia.

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yksityisopetus, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , , , , |

Uusi ennätys valokuvauskurssieni oppilasmäärissä kevään aikana

Valkosaari sumussa auringonnousun aikaan, Helsinki (kesäkuu 2021)
97% kuu nousee keskiyöllä, Hernesaari, Helsinki

Koronaepidemia on lisännyt kotimaan matkailua, ja kiinnostusta aktiviteetteihin joita voi harrastaa kotimaassa. Ja maisemavalokuvaus on onneksi harrastus jota voi hyvin harrastaa kotimaassa ja kodin lähistöllä. Valokuvauskursseillani on siis ollut hyvin kysyntää viime vuoden aikana.

Alkuvuosi 2021 oli ennätyksellinen kurssieni osallistujamäärissä: omilla kursseillani on ollut kesäkuun loppuun mennessä noin 165 oppilasta, ja yhteistyökumppaneille (Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry, Tampereen Valokuvausseura ry, Kameraseura ry ja Vantaan Fotokerho ry) järjestämilläni kursseilla on ollut noin 135 oppilasta. Yhteensä kursseillani on siis ollut noin 300 osallistujaa!

Olen parhaillaan julkaisemassa syksyn kursseja, toivottavasti hyvä kysyntä jatkuu! Teen uuden blogipostauksen kun kaikki syksyn kurssit ovat myynnissä. Mutta nyt pääsee jo ostamaan esim. Yövalokuvauskurssin. Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa järjestää yövalokuvauskurssin retkiä kesäaikanakin. Esim. kuun kuvaus onnistuu loistavasti kesälläkin!

Oheinen kuukuva on otettu toukokuun 28. päivä, kun kuu nousi sumusta keskiyö jälkeen. Ja yllä oleva auringonnousukuva on otettu Kaivopuistossa samana aamuna! Eli jos kesällä on sumuinen yö, niin ei kannata mennä nukkumaan lainkaan, vaan voi kuvata läpi yön 🙂

Posted in Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , , , , |

Vinkkejä Perseidien tähdenlentojen kuvaamiseen

Perseidien meteoriparvi Helsingissä, Kaivopuistosta kuvattuna elokuussa 2016

Kahtena seuraavana yönä on parhaat mahdollisuudet kuvata Perseidien tähdenlentoja. Annan tässä vinkkejä niiden kuvaamiseen.

Perseidit tänä vuonna

Tähdenlento Lauttasaaressa, Helsingissä
Tulipallo Lauttasaaressa, Helsingissä (16 mm, ISO 3200, f/3,2 ja 15 sekuntia)

Tänä vuonna parhaat yöt nähdä ja kuvata tähdenlentoja ovat ti-ke ja ke-to yöt (11.-13.8.). Näistä jälkimmäinen on vielä parempi, eli silloin on enemmän tähdenlentoja. Tähdenlentojen määrässä on myös vuosittaista vaihtelua, eikä etukäteen ole tiedossa tarkalleen kuinka paljon niitä tulee. Mutta ennusteissa on yleensä parhaalle tunnille noin 40-60 tähdenlentoa. Vuonna 2016 oli hyvä vuosi, ja ilmeisesti silloin huipun aikaan näkyi 150-200 tähdenlentoa tunnissa. Kannattaa muistaa että nämä lukemat ovat koko taivaalle, kamera kuvaa vain pienen osan taivaasta, joten yhden kameran kuvakulmaan osuu paljon vähemmän tähdenlentoja yhdessä tunnissa.

Mitä pimeämmässä paikassa on kuvaamassa, sitä himmeämpiä tähdenlentoja on mahdollista kuvata. Kirkkaat tähdenlennot näkyvät kuitenkin hyvin kaupungin ”laita-alueillakin” (jos nyt tällaisiksi voi laskea Helsingissä esim. Kaivopuiston tai Lauttasaaren eteläkärjen 🙂 ). Tänä vuonna kuu haittaa Perseidien tähdenlentojen näkemistä ja kuvaamista. Ti-ke yönä kuu nousee Helsingissä 23:23, ke-to yönä kuu nousee 23:35. Mutta Perseidejä voi kyllä kuvata ja nähdä silloinkin kun kuu on näkyvissä, himmeimmät Perseidit vain jäävät näkymättä.

Ja jotta tähdenlennot näkyisivät, ei tietenkään saa olla pilvistä. Ja jotta kuvaus onnistui kaupungin valosaasteiden lähellä, niin pitää olla täysin selkeää! Jos taivaalla on pilviä, niin esim. Helsingin valosaaste valaisee niitä, ja ne ovat aivan liian kirkkaita kuvissa. Puolipilvisellä säällä pitäisi siis Helsingistä lähteä ajamaan esim. Emäsaloon, Porkkalaan tai Kopparnäsiin.

Ursan mukaan tähdenlentojen huippu tänä vuonna on: ”Parasta tähdenlentojen havaintoaikaa on keskiviikon ja torstain välinen alkuyö 12./13.8. noin kello 23 eteenpäin, jolloin voi tunnin aikana nähdä parhaimmillaan muutamia kymmeniä parveen kuuluvia tähdenlentoja.”

Kun kuu on alkuyöstä myös matalalla, niin parasta kuvaus aikaa on siis keskiviikon ja torstain välinen yö noin 23-01. Toiseksi paras yö on edeltävä ti-ke yö. Muinakin yönä tähdenlentoja toki näkyy, mutta merkittävästi vähemmän. Ja milloin tahansa kameran eteen voi osua todella kirkas tähdenlento, eli tulipallo. Oheinen kuvan on otettu Yövalokuvauskurssini retkellä Lauttasaaressa 24.8.2017. Huomaa vihreä heijastus meressä!

Tähdenlento ja Linnunrata Porkkalassa (taivas: 14 mm, ISO 6400, f/2,8 ja 25 sekuntia, etuala kuvattu erikseen)

Yleiset kamera-asetukset tähtiä ja tähdenlentoja kuvatessa

Tähtiä tai tähdenlentoja kuvatessa kamera kannattaa asettaa kuvaamaan RAW-kuvia jotta kuvissa on enemmän säätövaraa. Kaikki kameran asetukset (aukko, suljinaika, ISO ja tarkennus) kannattaa pitää käsisäätöisenä. Suljinaika ei saa olla liian pitkä tai maapallon pyörimisliikkeestä johtuen tähdet piirtyvät viivana kuvaan. Yleensä ohjeissa kerrotaan käyttämään seuraavaa kaavaa suljinajan laskemiseksi: 500 / polttoväli, eli esim. 500 / 14 mm→ 35 sekuntia. Jos sinulla on kroppikamera, jaa vielä saamasi aika croppikertoimella. Tämä kaava johtaa mielestäni hieman liian pitkiin suljinaikoihin, ainakin omalla Canon 5DsR kamerallani, joten yleensä käytän 350 / polttoväli -kaavaa (esim. 350 / 14 mm → 25 sekuntia on maksimi valotusaika 14 mm objektiivilla, 20 sekuntia on vielä parempi). Kannattaa kokeilla itse kuinka pitkät viirut sallii omissa kuvissaan.

Tarkentaminen pimeässä voi olla hankalaa. Itse tarkennan yleensä LCD-näytön avulla kirkkaaseen tähteen käsin. Eli ensin objektiivin tarkennus äärettömään tarkennusasteikon mukaan, suuntaa kamera jalustalla kirkasta tähteä kohti, maksimisuurennos käyttöön LCD-näytöllä, sitten etsimään näytöltä tähti, ja tarkennuksen hienosäätö käsin. Jos maisemassa on kaukaisia valoja, esim. majakka, valopoijuja tai mastoja, myös niitä voi käyttää tarkennuskohteina. Jos LCD-näytön avulla tähteen tarkennus ei onnistu, niin äärettömän tarkennuskohdan voi myös etsiä päivällä, ja pistää tarkan kohdan muistiin, tai teipata objektiivin tarkennuksen paikalleen. Mutta kannattaa muistaa että jos yöllä on paljon kylmempää, ja objektiivin lämpötila muuttuu paljon, niin myös tarkennuskohta voi muuttua.

Jos kuvaat yöllä useita tunteja, kameran etulinssi saattaa myös huurtua (kun objektiivin lämpötila laskee kastepisteen alle). Tämän estämiseksi objektiivia kannattaa lämmittää. Itse käytä tähän kemiallisia kädenlämmittimiä (esim. Grabber), jotka asetan jonkun kankaanpalan sisään, ja kiedon kankaan objektiivin ympärille.

Koska tähtiä ja tähdenlentoja kuvatessa valoa on vähän, niin kannattaa käyttää yleensä objektiivin suurinta aukkoa. Myös ISO-herkkyyttä joutuu nostamaan reippaasti. Tähtikuvissa tyypilliset kameran asetukset minulla ovat f/2,8, ISO 3200 tai 6400, ja suljinaika polttovälin mukaan 15-25 sekuntia. Jos kuvauspaikassa on paljon valosaatetta, niin ISO 1600 tai 3200 voi olla riittävästi.

Perseidien kuvaaminen

Tähdenlentoja kuvatessa kannattaa miettiä kuinka laajakulmaista objektiivia haluaa käyttää: Mitä laajakulmaisempi objektiivi on, sitä todennäköisemmin kuvaan osuu tähdenlento (joka voi olla missä tahansa taivaalla). Mutta mitä laajakulmaisempi objektiivi on, sitä pienemmälle tähdenlennot näyttävät kuvassa (tähdenlennon piirtämä viiva on lyhyempi). Eli valinta on: haluatko mahdollisimman todennäköisesti tähdenlennon kuvaan (käytä esim. polttoväliä 14 mm), vain haluat kuvaan isommalta näyttävän tähdenlennon (käytä esim. polttoväliä 24 mm)?

Perseidien tähdenlento Suomenlinnan yllä, Helsinki, Elokuu 2015

Perseidien tähdenlentojen ”lähtöpiste” on Perseuksen tähtikuvion suunnassa (käytän iPhonessa SkyView-sovellusta tähtikuvioiden etsimiseen). Klo 24 se on ~koillisessa ja klo 03 se on ~idässä. Kameraa ei kuitenkaan kannata yleensä suunnata ihan suoraan tähdenlentoparven ”lähtöpisteeseen”, koska sieltä lähes suoraan kameraa kohti tulevat tähdelennot piirtävät vain hyvin lyhyen viivan. Eli näyttävämpi kuvia saa kuvaamalla siten että alkupiste on esim. kuvan toisessa laidassa (vuonna 2016 kuvasin Perseidejä pääosin kaakkoon).

Tähdenlentoja valokuvatessa kamera kannattaa myös asettaa kuvaamaan jatkuvasti (esim. sarjakuvaus päälle, lankalaukaisin kiinni, ja lankalaukaisimen nappi lukittu pohjaan). Ja jos käytössä on kaksi kameraa, niin molemmat kamerat kannattaa asettaa kuvaamaan hieman ei suuntiin. Tällöin myös todennäköisyys saada kuvaan tulipallo (tavallista selvästi kirkkaampi tähdenlento) kasvaa.

Kannattaa muistaa että tähdenlentoja kuvatessa tähdenlennon kirkkaus ei riipu suljinajasta. Tähdenlento kestää yleensä pari sekuntia, ja se on ihan yhtä kirkas 10, 20 ja 30 sekunnin valotuksilla (jos muut arvot pysyy samana). Sen sijaan tähdet ja taustataivas tulee kirkkaammaksi pidemmällä valotusajalla. Jos siis kuvaat paikassa missä on valosaastetta, kannattaa käyttää melko lyhyitä valotusaikoja (jotta taivas pysyy tummana), ja heikommat tähdenlennot näkyy paremmin. Tosin jos käytät hyvin lyhyttä suljinaikaa, kasvaa riski siihen että tähdenlento katkeaa kuvassa kesken (osa tähdenlennosta osuu valotusten väliseen aikaan). Valitettavasti en tätä itse ajatellut kun muutama vuosi sitten kuvasin parina vuotena Kaivopuistossa Perseidejä (käytin silloin 20-25 sekunnin valotusaikoja, nyt käyttäisin noin 10 sekunnin valotusaikoja, ja suurempaa aukkoa, vastaavassa tilanteessa).

Tähdenlentokuvien käsittely

Jotta kuvasta saisi näyttävämmän, kuvankäsittelyssä voidaan jälkikäteen yhdistää yhteen kuvaa kaikki tähdenlennot.

Artikkelin alussa olevassa Perseidien meteorikuvassa kamera kuvasi Perseidejä noin 80 minuuttia, ja sinä aikana muistikortille tallentui 182 kuvaa (jokainen kuva: 18 mm, ISO 3200, f/4 ja 25 sekuntia). 21 kuvassa oli 1 tai 2 tähdenlentoa. Nämä 21 kuvaa on yhdistetty Photoshopissa tasojen avulla, eli tähtitaivas on yhdestä kuvasta, ja muista kuvista on tuotu esille tasomaskin avulla vain tähdenlento. Kaikki kuvat (ensin säädetty Lightroomissa ja exportattu) on avattu Photoshoppiin päällekkäisiksi tasoiksi, olen käsin kiertänyt ja liikuttanut tasoja siten että tähtikuviot ovat ~samoissa kohtia (tämä on tarpeen jotta tähdenlennot näyttävät tuleman samasta pisteestä, eli tämä temppu kompensoi maan pyörimisliikkeen). Sitten olen asettanut kaikkiin kuviin, paitsi yhteen, mustan tasomaskin (eli tasot ovat kadonneet näkyvistä). Sitten olen valkoisella siveltimellä (brush) tuonut kustakin tasosta esille vain tähdenlennon.

Ja lopuksi, koska keinovalot paloivat pahasti puhki tähtivalotuksissa, niin Suomenlinna ja muut keinovalot on yhdistetty tähtikuvaan exposure blending:n avulla 4 tummemmasta valotuksesta (18 mm, f4,5, 25 sekuntia, ISO 200, 800, 1600 ja 3200). Tämä exposure blending on tarpeen kaupungin valoissa kuvatessa, jos kuvaa esim. Porkkalassa, niin siellä on niin pimeää ettei exposure blending ole tarpeen.

Lisää tietoa

Jos tähtien valokuvaaminen kiinnostaa sinua, niin tule Yövalokuvauskurssilleni (20.8.-22.10.). Tällä kurssilla opiskelemme kuvaamaan mm. tähtiä (Linnunrataa ja star trail -kuvia), kuuta ja sinistä hetkeä. Tänä syksynä kurssin luennot järjestetään webinaareina, joten voit osallistua mistä päin Suomea vain! Ja jos asut pääkaupunkiseudulla, niin voit osallistua myös kurssin yhteisille retkille, joilla on tarjolla henkilökohtaista opastusta (retket on siis ostettavissa erikseen). Jos et osallistu retkille, niin teet kuvaustehtävät omatoimisesti ohjeiden mukaan (minulla on myös ohjevideoita tarjolla).

Minulla on myös monia muita maisemavalokuvauskursseja tarjolla (alkeista jatkokurssiin) tänä syksynä, tutustu tarjontaan.

Posted in Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , |

Modulaarinen maisemavalokuvausakatemia on julkaistu!

Panoraama Lahden satamasta auringonlaskun aikaan
Yli 180° panoraama Lahden satamasta auringonlaskun aikaan

Syksyn kurssini ovat myyneet hieman tavallista heikommin, joten järjestin vanhoille kurssilaisilleni pari kyselyä Facebookissa viime viikolla. Näissä kyselyissä kartoitin kahta asiaa: vaikuttaako koronaepidemia halukkuuteen osallistua kursseille yleensä, ja mitkä ovat suurimmat esteet juuri minun valokuvauskurssieni ostamiseen tänä syksynä.

Ensimmäisen kyselyn mukaan 82% vastaajista sanoi että voisi osallistua tavallisille valokuvauskursseille missä on luokkatapaamisia ja retkiä, tai voisi osallistua valokuvauskursseille missä kaikki tapaamiset on ulkona. Eli tämän tilaston mukaan kurssieni pitäisi myydä varsin hyvin (olen korvannut omilla kursseillani luokkatapaamiset webinaareilla, joten kaikki fyysiset tapaamiset ovat ulkona).

Kuunsirppi ja kukko, Siltasaari, Helsinki
Kuunsirppi ja kukko, Siltasaari, Helsinki

Toisessa kyselyssä merkittävimmät syyt, miksi entiset kurssilaiset eivät vielä olleet ilmoittautuneet minun kursseilleni, olivat:

  • ei ole vielä ehtinyt suunnittelemaan syksyn ohjelmaa
  • ei halua sitoutua pitkälle kurssille, kun ei tiedä yhtään mitä syksyllä tapahtuu (esim. miten lasten koulunkäynti tapahtuu)
  • ei asu pääkaupunkiseudulla
  • haluaa osallistua webinaarikursseille (yleensäkin, ja/tai tässä tilanteessa)

Vastauksena näihin toiveisiin, päätin muokata syksyn kurssiohjelmaan merkittävästi joustavampaan ja modulaarisempaan suuntaa. Joten on aika julkaista Modulaarinen maisemavalokuvausakatemia! 🙂

Idea tässä akatemiassa on seuraava:

  • Kaikilla kursseilla luokkatapaamiset on korvattu webinaareilla. Tästä on monta hyötyä:
    • Pääkaupunkiseudun ulkopuoleltakin voi osallistua webinaareihin.
    • Koronaepidemian aikana luokkatapaamiseen ja matkaan luokkatapaamiseen (mahdollisesti joukkoliikennevälineissä) liittyvät riskit jäävät pois.
    • Kaikki webinaarit nauhoitetaan, joten jos et jostain syystä pääse osallistumaan, niin voit katsoa webinaarin myöhemmin.
    • Luokkatilojen kustannukset jäävät pois, joten tarvittaessa kurssi voidaan järjestää pienemmällä osallistujamäärällä.
  • Kursseilla millä on sekä webinaareja, että kuvausretkiä, voi ostaa pelkästään webinaarit tai kuvausretket.
    • Pääkaupunkiseudun ulkopuoliset kurssilaiset voivat siis ostaa vain webinaarit (ja tehdä kuvaustehtävät omatoimisesti).
    • Jos joku haluaa (esim. samalla kurssilla aikaisemmin käyneet) käydä vain yhteisillä retkillä, niin se mahdollista.
  • Webinaarikursseja on lisätty.
  • Useampia kursseja voi yhdistää (samoja retkiä voi ostaa useamman webinaarikurssin yhteyteen).

Seuraavassa on esitelty kaikki loppuvuoden kurssit, kohderyhmien tason mukaan:

Alkeistaso

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi (7.-15.10., 21.-28.10., 21.-29.10., 26.11.-10.12., 2.-16.12.2020 tai 27.1.-10.2.2021)

Kaivopuisto, Helsinki

Tällä alkeiskurssilla opit miten eri valon suunnat (vasta-, sivu- ja myötävalo) vaikuttavat kuviin, mitkä ovat suositeltavat kameran asetukset (miten saadaan oikea valotus eri tilanteissa?), sommittelun perusteet ja miten toimia kuvauspaikalla. Ensimmäisen webinaarin lopuksi kurssilaiset saavat harjoitustehtävät jotka liittyvät sommitteluun ja valon käyttöön. Tehtävien tarkoituksena on rohkaista kurssilaisia kokeilemaan eri asioita, ja testaamaan itse mitkä valinnat toimivat eri tilanteissa parhaiten. Tehtävien kuvat käydään lävitse kurssin lopuksi toisessa webinaarissa. Kurssilla on 2 webinaaria ja 1 yhteinen retki Helsingin alueella. Voit myös osallistua vain tämän kurssin webinaareihin (esim. jos et asu pääkaupunkiseudulla), hinta on tällöin edullisempi.

Kameraseuran Lightroom-kurssi (14.–15.11.)

Lightroom-kurssilla käydään lävitse Lightroom Classic:in (myös Lightroom 6 riittää kurssille osallistumiseen) käyttö kuvien arkistointiin ja RAW-kuvien kehittämiseen (konversioon). Kurssi sopii kaikille jotka haluavat oppia Lightroomin käytön perusteet omien kuviensa hallintaan ja käsittelyyn. Ennakkotietoja Lightroomista ei tarvita. Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.

Keskitaso

Kaupunkimaisemat (9.9.-4.11.)

Valaisevia yöpilviä Töölönlahdella
Valaisevia yöpilviä Töölönlahdella

Kuvaamme tällä Kaupunkimaisemat-kurssilla monipuolisesti Stadin maisemia: katunäkymiä, rakennuksia, heijastuksia, maisemia kattojen yllä, panoraamoja, sinistä hetkeä, ja ruskaa puistoissa. Opiskelemme mm. milloin lähteä kuvaamaan, miten kuviinsa löytää hyvän valon, sommittelua, miten saa rakennukset suoriksi kuvissa,… Kurssilla on 4 webinaaria ja teemme yhdessä 8 kuvausretkeä Helsingissä.

Päivitys 2.9.: Kurssi on nyt täynnä.

Elokuun 2020 täysikuu Lauttasaaresta

Kuvankäsittelykurssi: Maisemat Lightroomilla ja Photoshopilla (22.11. ja 29.11.)

Tällä kuvankäsittelykurssilla opiskellaan maisemavalokuvien kuvankäsittelyä Lightroom Classic– ja Photoshop-ohjelmilla. Tämä on keskitason kurssi, joten kurssilaisten toivotaan osaavan Lightroomin perusteet. Kurssin aiheita ovat mm.: työskentelyjärjestys Lightroomissa ja Photoshopissa, ”logiikka” miten lähden kuvia säätämään ja mitä tavoittelen, maisemakuvan tyypilliset säädöt Lightroomissa, esimerkkejä erilaisista maisemakuvaustilanteista ja miten niitä kannattaa säätää, objektiivivääristymien korjaus, perspektiivikorjaukset, kohinanpoisto ja terävöitys, HDR -työkalu ja sen rajoitukset, panoraamat, exposure blending Photoshopissa,… Kurssin webinaarit tallennetaan, ja voit katsoa ne myöhemmin.

Yövalokuvauskurssi (20.8.-22.10.)

Yövalokuvauskurssilla opiskelemme kuvaamaan kuuta, tähtiä (Linnunrata- ja star trail -kuvia) ja sinisen hetken kaupunkimaisemia. Neljänä iltana opiskelemme teoriaa, kuvankäsittelyä (mm. miten yhdistät tähtikuvia kohinan vähentämiseksi, miten yhdistät erikseen kuvatut kuun ja maiseman luonnollisen näköiseksi kuvaksi,…) ja keskustelemme kuvista. Lisäksi teemme yhdessä 8+ kuvausretkeä Helsingissä ja lähialueilla.

Päivitys 19.8.: Kurssi on nyt täynnä.

Jatkokurssit

Kuukauden kuva -webinaarikurssi (jatkuva, liity milloin vain)

Kuukauden kuva -kurssilla saat Mikaelilta palautetta omista kuvistasi. Hän kommentoi mm. kuvien teknistä laatua, aiheen kiinnostavuutta, sommittelua ja valon hyödyntämistä. Myös muut kurssilaiset kommentoivat kuvia. Kuukauden kuva -webinaariryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Jokaisessa tapaamisessa käsitellään 2 maisemakuvaa / osallistuja:

  1. kuvan pitää olla kuukausittain vaihtuvan teeman mukainen. Teemat voivat liittyä esim. valon käyttöön, sommitteluun, kuvatyyliin (minimalistinen kuva, mustavalkoinen kuva,…).
  2. kuva on ”paras kuva” viime kuukauden ajalta.

Maisemavalokuvauksen talvinen retkikurssi (9.12.2020-24.3.2021)

Tämän kurssin merkittävin osuus on talviset kuvausretket, eli tällä kurssilla on tarkoitus metsästää hienoja valoja ja kuvauksellisia tilanteista (jäätyvä meri, merisavu, huurre…). Teemme kurssilla yli 10 retkeä silloin kuin sää suosii maisemakuvausta. Teoriapuolella tämän kurssin teemana on sommittelu ja valon hyödyntäminen osana sommittelua.

Videokurssit ja yksityisopetus

Verkkokaupassani on ostettavissa kuvankäsittelyvideoita ja yksityisopetusta. Nämä videot sisältyvät myös monien kurssien hintaan (esim. Yövalokuvauskurssi ja Kaupunkimaisemat).

Posted in Arkkitehtuurivalokuvaus, Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi, Yövalokuvaus Also tagged , , , , , , , , |