Category Archives: Maisemakuva

Arkkitehtuurivalokuvausta: kurssilla ja uusi galleria

Piispanlinna, Kuressaari, Saarenmaa, Viro

Piispanlinna, Kuressaari / Linkki Arkkitehtuuria ja maisemia Kuressaaressa ja Saarenmaalla galleriaan

Vietin viime viikon OÜ KS Koolituksen järjestämällä arkkitehtuurivalokuvauskurssilla Kuressaaressa Saarenmaalla. Opettajana kurssilla toimi Jussi Tiainen. Jussi on tunnetuimpia suomalaisia arkkitehtuurivalokuvaajia: hän on kuvannut arkkitehtuuria yli kolmenkymmenen vuoden ajan, tehnyt useita arkkitehtuuriaiheisia valokuvakirjoja ja pitänyt kymmeniä valokuvanäyttelyitä.

Olen kuvannut arkkitehtuuria aikaisemminkin, mutta en kovin järjestelmällisesti enkä arkkitehtuurin lähtökohdista. Halusin siis oppia kurssilla ajattelemaan arkkitehtuurivalokuvaajan näkökulmasta, oppia mitkä ovat ne olennaiset asiat joihin kannattaa kiinnittää huomiota kuvatessa.

Jussi esitteli arkkitehtuurikuvauksessa tarvittavan tekniikan ja menetelmät hyvin. Tilt/Shift-objektiivien käyttö oli minulle jo ennestään tuttua, tosin vinoja siirtoja en ollut aikaisemmin käyttänyt (tai ymmärtänyt miksi niitä tarvitaan). Mutta kuten muussakin valokuvauksessa, tekniikka on vain ensimmäinen (mutta välttämätön ja yleensä melko helposti opittava) askel, ja vasta onnistunut sommittelu ja valon hyödyntäminen tekee hyvän kuva. Sommittelua ja valon hyödyntämistä on kuitenkin paljon vaikeampi opettaa, koska jokainen tilanne on erilainen (ainakin jossain määrin). Joten niiden oppimiseksi on mielestäni katsottava runsaasti kuvia, ja pyrittävä ymmärtämään valokuvaajien tekemiä valintoja ja niiden perusteluita. Jussi esittelikin kurssilla runsaasti omia kuviaan, ja katselimme myös muiden kuvia arkkitehtuurivalokuvakirjoista. Omista kuvistaan hän kävi myös lävitse kuvaan johtanutta prosessia (miksi kuva on otettu tiettyyn aikaan ja kyseisestä paikasta).

Kurssi ei muuttanut käsitystäni siitä että arkkitehtuurivalokuvaus on varsin lähellä maisemavalokuvausta, välineet (esim. Tilt/Shift -objektiivit, jalusta ja vatupassi) ovat yhteisiä, ja kuvaustyyleissäkin on paljon samaa (mm. rauhallinen kohteeseen tutustuminen ja huolellinen sommittelu). Luonnonvaloa pitää myös osata hyödyntää ja ennakoida molemmissa. Toisaalta valon hyödyntämisessä on merkittävä ero arkkitehtuuri- ja maisemavalokuvauksen välillä: Maisemavalokuvauksessa metsästetään usein mahdollisimman dramaattista valoa. Arkkitehtuurivalokuvauksessa rakennus on pääosassa, joten valon pitää sopia kuvattavaan rakennukseen, eikä olla niin dramaattinen että se veisi huomion rakennukselta. Keskipäivän kova auringonpaiste siis sopii mainiosti joihinkin arkkitehtuurikuviin, kun taas maisemia kuvaan erittäin harvoin keskipäivällä.

Olen siis tyytyväinen kurssiin: Jussi esitteli hyvin omat työskentelytapansa, ja saimme nähdä runsaasti hienoja ja inspiroivia arkkitehtuurikuvia 🙂 Eikä pidä myöskään unohtaa kurssilaisia, meillä oli mukava ryhmä ja opimme myös toisiltamme. Erilaisista arkkitehtuurikuvien käyttötarkoituksista, niiden vaatimuksista, ja uusista teknologioista (esim. netissä esitettävistä panoraamoista ja pallopanoraamoista) olisi tosin voinut olla enemmän puhetta. Mutta toisaalta ne eivät olisi millään mahtuneet tähän yhteen viikkoon, sillä en olisi halunnut jättää pois mitään merkittävää.

Viikon valokuvauskurssi Kuressaaressa tuntui hyvältä paketilta: leppoisa ja mukava ympäristö missä pääsi hyvin keskittymään valokuvaukseen. Voin siis suositella valokuvauskursseja Kuressaaressa, jos vain löydät kiinnostavan kurssin!

Kuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, ViroKuressaari, Saarenmaa, Viro

Yllä olevassa galleriassa on kuvia kahdesta rakennuksesta joita kuvasimme kurssilla, ja joihin pääsimme myös sisään kuvaamaan. Ja vaikka valtaosa ajasta kuluikin Kuressaaressa, niin ehdin myös parina päivänä myös hieman kiertämään Saarenmaata. Arkkitehtuuria ja maisemia Kuressaaressa ja Saarenmaalla galleriassa on siis muutamia maisemakuviakin.

Also posted in Arkkitehtuurivalokuvaus, Valokuvauskurssi Tagged , , , |

Kuvia Kööpenhaminasta tulossa

Nyhavn, Kööpenhamina

Nyhavn, Kööpenhamina

Kävin viime viikonvaihteessa viiden päivän lomamatkalla Kööpenhaminassa. Vaikkei minulla ollut mitään erityisiä tavoitteita valokuvauksen suhteen, niin kameraa tuli ulkoilutettua varsin ahkerasti 🙂 Myöhemmin on siis tulossa isompi kuvagalleria Kööpenhaminasta.

Tivoli, Kööpenhamina

Tivoli, Kööpenhamina

Amalienborgin linnanpiha ja Gefion suihkulähde kuvissa alla on muuten 4 minuutin valotusaika, liikkuvat turistit katoaa melko hyvin kuvista 🙂 Täyden resoluution kuvassa linnapihalla kyllä näkyy pari ”haamua”.

Torvehallerne, KööpenhaminaTorvehallerne, KööpenhaminaRosenborgin linna, KööpenhaminaNyhavn, KööpenhaminaAmalienborgin linna, KööpenhaminaAmalienborgin linna, KööpenhaminaMusta Timantti /  Kuninkaallinen kirjasto, KööpenhaminaTivoli, KööpenhaminaTivoli, KööpenhaminaTanskan hovin kuninkaallinen huvipursi HMS Dannebrog, KööpenhaminaGefion suihkulähde, Kööpenhamina
Also posted in Kaupunkikuva Tagged , , , |

Vanhankaupunginkosken maisemia

Vanhankaupunginkoski, Helsinki

Vanhankaupunginkoski, Helsinki

Kävin eilen Vanhankaupunginkoskella ja Pornaistenniemessä. Tässä on kaksi kuvaa reissulta. Ylempi putouskuva on kahden kuvan ”panoraama”, se on otettu Canonin 24 mm Tilt/Shift objektiivilla objektiivia pystysuunnassa siftaamaalla, ja saadut kuvat yhdistetty. Alempi panoraama on muodostettu kuudesta vaakakuvasta.

Vanhankaupunginkosken suvanto, Helsinki

Vanhankaupunginkosken suvanto, Helsinki (klikkaa nähdäksesi 3000 pikseliä leveä kuva)

Also posted in Panoraama Tagged , , , |

Yksi maisemavalokuvauksen kurssi takana ja toinen tulossa

Suomenlinna, Helsinki

Suomenlinna, Helsinki

Pidin tämän vuoden ensimmäisen maisemavalokuvauksen kurssini Kameraseurassa kaksi viikkoa sitten. Lauantain kuvausretkellä kävimme Suomenlinnassa. Iltapäivä oli pääosin pilvinen, aurinko pilkisti pilvien lomasta vain pari kertaa. Mutta viimeisen tunnin ajan ennen auringonlaskua aurinko paistoi kauniisti. Ja vaikka kurssi oli samana viikonloppuna kuin vuotta aikaisemminkin, niin nyt jäät olivat kadonneet jo lähes kokonaan, ainoastaan muutamista kohdista rannoilta löytyi vielä jäänkappaleita. Ennusteisiin verrattuna sää oli loistava, sillä vielä muutamaa päivää ennen kurssia lauantaille ennustettiin talven viimeistä talvimyrskyä, eli Etelä-Suomeen jopa 10-20 cm uutta lunta. Toki myrsky olisi saattanut ollut hyvinkin kuvauksellinen, mutta useampi tunti valokuvausta ulkona myrskyssä olisi ollut aika haasteellista kurssilaisille.

Minulla oli retkellä mukana täysi repullinen maisemavalokuvaajan varusteita. Esittelin kurssilaisille mm. panoraamapään käyttöä, Tilt/Shift -objektiiveja, ja puoliharmaita ND-suotimia. Minulla oli myös mukana 6 ja ~8 aukon harmaasuodattimet joita kurssilaiset saivat lainata ja testata miten aaltojen ”pehmentäminen” onnistuu. Auringonlaskun aikaan näytin myös miten otan makrokuvia jäästä. Eli alla oleva kuva on otettu lammikosta ”kalastetusta” jääpalasta joka nostin pystyyn aurinkoa vasten. Kamerani oli jalustalla, ja jääpala oli toisella jalustalla makro-objektiivin edessä.

Suomenlinna, Helsinki

Suomenlinna, Helsinki

Kurssi onnistui mielestäni hyvin, perjantaina aikatauluni tosin hieman petti ja palaute kurssilaisten kuvista jatkui lähes puolituntia yliajalle. Myös kurssilaiset olivat tyytyväisiä kurssiin, sillä palautelomakkeessa kaikkien kurssilaisten kurssille antama yleisarvosana oli joko erinomainen tai hyvä. Ja pari kurssilaista kehui tätä kurssia parhaaksi valokuvauskurssiksi millä ovat olleet 🙂

Jos et ehtinyt mukaan tälle valokuvauskurssille, niin toukokuun alussa pidän saman kurssin englanniksi (Landscape Photography 4.-6.5.2012). Kurssin aikataulu on hieman erilainen, koska sunnuntain osuus on vasta illalla. Mutta koska sunnuntaina ei ole tunnin ruokailutaukoa, ja perjantain osuus on hieman pidempi, niin kaiken kaikkiaan kurssi on vain puoli tuntia lyhyempi. Kurssin opetuskieli on englanti, mutta halutessasi saat kurssimateriaalin suomeksi (pyydä suomenkielinen materiaali etukäteen sähköpostilla).

Suomenlinna, Helsinki

Kustaanmiekka, Suomenlinna, Helsinki

Ensi syksylle on suunnitteilla taas suomenkielinen maisemavalokuvauksen kurssi, todennäköisin ajankohta on lokakuu (yhteenveto viime syksyn kurssista). Aiemmin Kameraseurassa pitämäni valokuvauskurssit ovat olleet loppuunmyytyjä, joten varaa paikkasi kurssilla ajoissa. Myynnissä olevat kurssit löydät aina Kameraseuran verkkokaupasta (syksyn kurssi tulee myyntiin todennäköisesti elokuussa alussa).

Also posted in Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi Tagged , , , , , |

Panoraamavalokuva-artikkeli Luontokuva-lehdessä

Brennisteinsalda, Landmannalaugar, Islanti

Brennisteinsalda, Landmannalaugar, Islanti

Eilen ilmestyneessä Luontokuva-lehdessä (2/2012) on kirjoittamani Koko maisema kuvaan! -artikkeli panoraamavalokuvauksesta. Seuraavassa on lyhyt yhteenveto artikkelin sisällöstä.

Käsittelen artikkelissa pääosin panoraamojen kuvaamista digijärjestelmäkameralla ja panoraamapäällä. Panoraamoja kuvatessa on oleellista että kameraa pyöritetään no-parallax point (NPP) -pisteen ympäri. Jos kameraa ei pyöritetä NPP:n ympäri, niin syntyy parallaksivirhettä, joka tarkoittaa että lähellä ja kaukana olevat kohteet liikkuvat kuva-alalla toisiinsa nähden. Parallaksivirhe vaikeuttaa huomattavasti panoraamojen yhdistämistä. Kerron artikkelissa miten NPP:n sijainti määritetään. Myös suositeltavat kameran asetukset käydään lävitse, lyhyesti sanottuna kaikki kameran säädöt kannattaa asettaa manuaaliselle.

Tilt/Shift -objektiiveilla voidaan kuvata myös helposti panoraama ottamalla kolme kuvaa: objektiivi siirrettynä vasemmalle, normaaliasennossa ja objektiivi siirrettynä oikealle. Mikäli lähellä kameraa on kohteita, kameraa on siirrettävä vastakkaiseen suuntaan kuin objektiivia siten, että objektiivi pysy paikallaan. Näin otetut kuvat yhdistyvät panoraamaksi helposti ilman perspektiivin korjausta. Yllä oleva kuva Islannista on otettu näin Canonin 24 mm T/S-objektiivilla. Lisäksi koska yksi valotus ei olisi riittänyt tässä tilanteessa tallentamaan sekä hohtavia pilviä että tummaa maata kunnolla, niin kuvatessa on haarukoitu kolme eri valotusta, ja ne on yhdistetty tasojen avulla Photoshopissa.

Käsittelen artikkelissa lyhyesti myös panoraamojen kuvaamista kompaktikameroilla. Artikkelissa on yksi Sonyn NEX-C3:lla otettu pyyhkäisypanoraamakuva. Kaikki muut artikkelissa olevat panoraamakuvat on otettu digijärjestelmäkameroilla ja yhdistetty joko Photoshop CS5 tai PTGui -ohjelmilla. Annan artikkelissa myös lyhyet ohjeet Photoshopin käyttöön.

Also posted in Lehtiartikkeli, Panoraamakuva Tagged , , , , |

Uusi galleria: Panoraamakuvia – Ulkomaat

Linkki panoraamakuvagalleriaan / Brennisteinsalda Bláhnúkur:lta, Islanti

Linkki panoraamakuvagalleriaan / Brennisteinsalda Bláhnúkur:lta, Islanti

Lisäsin sivuilleni uuden gallerian jossa on yhdeksän panoraamakuvaa: kolme kuvaa Isle of Skye -saarelta Skotlannista (2005), kolme kuvaa Uudesta-Seelannista (2006), ja kolme kuvaa Islannista (2010).

Also posted in Panoraamakuva Tagged , , , , , , |

Peruutuspaikkoja tarjolla maisemavalokuvauksen kurssilleni ensi viikonloppuna

Lauttasaari, Helsinki

Talvimyrskyä Lauttasaaressa

Ensi viikonloppuna järjestettävälle (30.3.-1.4.2012) Kameraseuran maisemavalokuvauksen kurssille on tullut kaksi peruutusta, eli nyt on siis kaksi paikka vapaana. Voit ostaa kurssini Kameraseuran verkkokaupasta. Täältä voit lukea yhteenvetoni viime syksyn maisemavalokuvauksen kurssiltani.

Tällä hetkellä lauantain kuvausretken ajaksi luvataan talven viimeistä talvimyrskyä! Toivottavasti sääennusteet hieman paranevat, vaikka toki lumisateessakin voi kuvata maisemia. Mikäli sää on kovin huono, niin täytyy valita retkikohde siten että pääsemme välillä sisätiloihin taukoa pitämään.

Suomenlinna, Helsinki

Lumisadetta Suomenlinnassa

Jos et ehdi mukaan tälle kurssille, niin toukokuun alussa pidän saman kurssin englanniksi (Landscape Photography 4.-6.5.2012).

Also posted in Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi Tagged , , , , |

Jääpuikkoja ja jäämuodostelmia

Suomenlinna, Helsinki

Auringonlasku, Suomenlinna, Helsinki

Viimeisen reilun viikon aikana jäät ovat sulaneet vauhdilla Helsingissä. Paras aika kuvata jäisiä maisemia alkaa olla jo ohitse, mm. eilen Suomenlinnassa meri oli jo vapautunut jäistä ja avovesi pyyhki paljaita kallioita vesirajassa. Mutta jäätä riittää toki vielä makro- ja lähikuvaukseen.

Auringonlasku, Lauttasaari, HelsinkiAuringonlaskun jälkeen, Lauttasaari, HelsinkiAuringonlaskun jälkeen, Lauttasaari, HelsinkiAuringonlasku, Suomenlinna, HelsinkiAuringonlaskun jälkeen, Suomenlinna, HelsinkiAhtojäitä auringonlaskun jälkeen, Suomenlinna, Helsinki

 

Seuraava kuva ei kuulu joukkoon, mutta en malta olla julkaisematta toissapäivänä kuvaamaani kyhmyjoutsenen kuvaa Lauttasaaresta 🙂 Taustalla näkyy Suomenlinna.

Lauttasaari, Helsinki

Lauttasaari, Helsinki

Also posted in Makrokuva Tagged , , , , , |

Täysikuu Lauttasaaressa

Täysikuu, Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Täysikuu, Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Torstaina oli hieno täysikuu. Kuvasin kuun nousun ja kuun valaisemia maisemia Sisä-Hatulla, joka on Lauttasaaren eteläkärjessä olevalla pieni luoto. Kun käyttää riittävän pitkää valotusaikaa, niin kuun valaisemat maisemat saa näyttämään kuin ne olisi kuvattu auringonpaisteessa 🙂 Tosin kaikki valot ja voimakkaimmat tähdet näkyvät…

Täysikuu nousee Pihlajasaaren ylle, Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Täysikuu nousee Pihlajasaaren ylle, Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Täydenkuun valaisema maisema, Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Täydenkuun valaisema maisema, Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Tagged , , , , , , , |

Kultainen auringonlasku Lauttasaaressa

Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Sisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki

Tänään oli varsin komea auringonlasku Lauttasaaressa 🙂 Tämä viikko on luultavasti kevään paras viikko kuvata sulavia merijäitä Helsingissä, joten jos maisemakuvaus kiinnostaa, niin suosittelen lähtemään kameran kanssa kuvaamaan rannoille!

Sisä-Hattu, Lauttasaari, HelsinkiSisä-Hattu, Lauttasaari, HelsinkiSisä-Hattu, Lauttasaari, Helsinki
Tagged , , , |