Tag Archives: maisemavalokuvaus

Valokuvauskurssi joululahjaksi!

Tuomiokirkko ja Tuomaan Markkinat Sofiankadulta, Helsinki

Jos ystäväsi tai perheenjäsenesi harrastaa valokuvausta, ja mietit vielä mitä antaa joululahjaksi, niin suosittelen valokuvauskurssia! 🙂 Valokuvauskurssista voi olla pidempiaikaista iloa kuin jostakin laitteesta. Hieno kamera tai objektiivi ei takaa hyviä kuvia, vaan tärkeintä hyvissä kuvissa on valokuvaajan taidot: mm. osata asettaa kameraan oikeat asetukset, sommitella kiinnostavasti, ja olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa kuvaamassa.

Nyt ostettavissa ovat seuraavat vuoden 2019 kurssini:

Mikäli mikään näistä kursseista ei tunnu kiinnostavalta, niin voit ostaa myös yksityisopetusta. Tällöin kurssi räätälöidään oppilaan tarpeiden mukaan: voidaan aloittaa ihan perusteita, tai viilata vaikka maisemavalokuvauksen edistyneitä tekniikoita (esim. panoraamakuvaus tai HDR/exposure blending menetelmä). Yksityisopetus on myös tehokas tapa päästä vauhtiin kuvankäsittelyssä. Ota yhteyttä ja kerro millaisen kurssin haluaisin antaa lahjaksi! Lahjan saaja voi myös sopia kaikki kurssin yksityiskohdat minun kanssani, joten minimissään sinun pitää päättä kuinka monen tunnin kurssin haluat lahjoittaa.

Posted in Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi Also tagged , , , , , , |

Uusi artikkeli: Ruskan valokuvaaminen

Ruskaa Pallastunturilla

Ruskaa Pallastunturilla / Linkki Ruskan valokuvaaminen -artikkeliin

Uusimmassa artikkelissani annan vinkkejä Ruskan valokuvaamiseen. Artikkelista saat erilaisia kuvausvinkkejä syksyn maisemien valokuvaamiseen: kuvaa vastavaloon, niin saat ruskan värit hehkumaan, kuvaa heijastuksia myötävaloon, käytä polarisoivaa suodinta, kuvaa koskia pilvisellä säällä,… Tämä artikkelin aikaisempi versio on julkaistu vuosi sitten Minun Maisemani -sivuilla, nyt päivitin tätä artikkelia hieman, ja julkaisin tämän omilla sivuillani. 

Jos haluat tulla kurssilleni ja saada henkilökohtaista opastusta ruskan kuvaamiseen, niin syksyllä on tarjolla kaksi kurssia: Kuusamossa Maisemakuvauksen erikoiskurssi: Ruska, panoraamat ja useiden valotusten hyödyntäminen (12.-16.9.2018), tällä kurssilla kiertelemme Kuusamon parhaita kuvauspaikkoja ja kuvaamme ruskaa, aamusumuja (toivottavasti!) ja koskia. Helsingin ruskaa pääsee kuvaaman Kaupunkimaisemat (4.10.-15.11.) -kurssilla.

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva Also tagged , , |

Syksyn valokuvauskurssit

Tuomiokirkko sinisen hetken aikaan, Helsinki

Seuraavassa esittelen lyhyesti ensi syksyn aikana tulossa olevat valokuvauskurssini.

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi (28.8.-6.9.2018)

Kaivopuisto, Helsinki

Jos et ole aikaisemmin uskaltautunut valokuvauskursseilleni, koska olet ajatellut että kurssini ovat liian pitkälle edistyneille, niin tämä kurssi on juuri sinulle. Tällä kurssilla lähdetään liikkeelle valokuvauksen perusteista:

  • Valon ominaisuudet (kova tai pehmeä valo, vastavalo, sivuvalo tai myötävalo,…). Miten erilaiset valot vaikuttavat kuvaan?
  • Mitä aukko, suljinaika ja ISO tarkoittavat? Ja miten ne vaikuttavat kuvaan?
  • Mitä asetuksia kamerassa kannattaa käyttää eri tilanteissa?
  • Miten varmistan että valotus on oikein? Mikä on histogrammi?
  • Miten kuvaa kannatta lähteä sommittelemaan?

Käymme myös lävitse mistä elementeistä hyvä maisemakuva muodostuu. Ja milloin kannattaa lähteä kuvaamaan maisemakuvia. Kurssilla järjestetään kaksi retkeä, joilla harjoittelemme oikeiden asetusten valintaa kameraan ja sommittelua. Näytän retkellä miten itse ”luen kuvauspaikkaa”, eli valitsen parhaan kuvauskohdan ja -suunnan. Retkillä on myös aikaa henkilökohtaiseen neuvontaan, eli ehdin neuvomaan kaikkia oman kameransa käyttöön.

Kuvankäsittelyä tällä kurssilla käsillään viimeisellä kerralla: kun katselemme kurssilaisten kuvia, niin annan samalla vinkkejä siitä miten kuvia voisi parantaa (käytän esimerkkinä Lightroom-ohjelmaa). Lue lisää Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi -sivulta.

Yövalokuvauskurssi (5.9.-14.11.2018)

Tulipallo ja himmeä Linnunrata Lauttasaaressa (kuvattu yökuvauskurssin retkellä syksyllä 2017)

Tämän kurssin kuvausaiheina ovat tähdet (mm. Linnunrata ja star trail -kuvat), kuu maisemassa ja sinisen hetken kaupunkimaisemat. Kurssilla on neljä tapaamista luokassa arki-iltaisin, ja lisäksi teemme 6-8 kuvausretkeä (Helsingin alueella, ja todennäköisesti kimppakyydillä Porkkalaan). Merkittävä osa kurssista muodostuu kuvausretkistä ja retkillä kuvattujen kuvien ja kuvaustilanteiden analysoinnista. Kurssilaiset saavat myös kuvattavaan aiheeseen ja sommitteluun liittyviä tehtäviä retkille. Näytän retkillä miten itse ”luen kuvauspaikkaa”, eli valitsen parhaan kuvauskohdan ja -suunnan. Yövalokuvaus on teknisesti varsin hankalaa (mm. tarkentaminen tähtiin), joten retkillä on tarjolla myös henkilökohtaista neuvontaa.

Retkillä kuvatut kuvat ladataan vain kurssilaisille näkyville olevaan nettigalleriaan, missä on mahdollista vertailla eri kurssilaisten näkemyksiä ja keskustella kuvista. Annan myös ohjeita timelapse-videoiden kuvaamiseen yötaivaasta, voit katsoa Vimeosta kaksi kuvaamaani lyhyttä Linnunrata-videota: Lauttasaari ja Porkkalanniemi. Lisäksi annan vinkkejä myös revontulien, valaisevien yöpilvien ja ukkosen kuvaamiseen (vaikka näitä aiheita tuskin kurssin retkillä tuskin päästään valokuvaamaan). Lue kurssin tarkempi kuvaus ja ohjelma Yövalokuvauskurssi -sivulta.

Päivitys 30.7.: Kurssin kaikki paikat on nyt varattu. Jonoon kannattaa silti ilmoittautua, sillä melkein aina kursseilleni tulee joku peruutus.

Kaupunkimaisemat (4.10.-15.11.2018)

Helsinki panoraama Erottajan paloaseman tornista

Kaupunkimaisemat on uutuuskurssi vuodelta 2017, ja kurssilaiset pitivät kovasti tästä kurssista, joten otin tämän pysyvästi ohjelmaan 🙂 Tällä kurssilla kuvaamme siis kaupunkimaisemia Helsingin alueella. Kuvaamme urbaania maisemaa ja puistoja päivällä, auringonlaskun ja sinisen hetken aikaan. Opiskelemme myös kaupunkikuvissa tarvittavia kuvankäsittelyn tekniikoita. Kurssi sisältää 3 tapaamista luokassa arki-iltaisin, ja vähintään 6 kuvausretkeä. Kurssi on suunnattu kaikille kaupunkimaisemien valokuvaamisesta kiinnostuneille, joille valokuvauksen perusteet ovat tuttuja (esim. aukko, ISO, suljinaika, ja valotuksen säätäminen kamerasta). Tämä kurssi sopii jatkoksi alkeiskurssille. Tai jos haluat vaihtelua pelkkiin luontomaisemiin, tai vinkkejä tuleville kaupunkimatkoillesi.

Kurssin aiheita ovat mm: Milloin kannattaa lähteä kuvaamaan kaupunkimaisemia, kaupunkimaiseman sommittelu, miten saadaan rakennusten linjat suoraan?, ihmiset kaupunkimaisemissa, heijastukset, maisemat kattojen yllä, panoraamat ja ruska (kurssin aikana on paras ruska Helsingissä).

Kurssin tarkempi kuvaus ja ilmoittautumisohjeet Kaupunkimaisemat -sivulla.

Maisemavalokuvauksen retkikurssi (26.9.-31.10.2018) Helsingin Työväenopistossa

Suomenlinna, Helsinki

Ensi syksyllä opetan myös Helsingin työväenopistossa Maisemavalokuvauksen retkikurssilla. Jos sinua kiinnostaa kuulla vinkkejä hyvistä maisemavalokuvauskohteista Helsingissä ja lähialueilla, ja haluat opiskella miten retkillä kannattaa toimia hyvien kuvien saamiseksi, niin tämä kurssi on sinulle! Kurssi löytyy Ilmonetistä, hae kurssia rantalainen -hakusanalla. Ilmoittautuminen alkaa ma 13.08.2018 klo 11.00. Kurssi on välillä mennyt täyteen 15 minuutissa, joten kannattaa olla nopea.

Ensimmäisellä luennolla esittelen Helsingin ja lähialueiden maisemavalokuvauskohteita, eli milloin ja minne kannatta lähteä retkelle? Annan myös ohjeita kameran käyttöön ja vinkkejä sitä miten kuvauskohteessa kannattaa toimia. Seuraavaksi lähdemme kuvaamaan maisemaa kahdella kuvausretkellä. Viimeisellä kerralla katselemme retkillä kuvattuja kuvia yhdessä ja keskustelemme niistä. Mitä voimme oppia kuvista, sekä onnistuneista että epäonnistuneista?

Maisemakuvauksen erikoiskurssi: Ruska, panoraamat ja useiden valotusten hyödyntäminen (12.-16.9.2018)

Ruskaa Iivaarassa, Kuusamo

Olen vetänyt ruskavalokuvauskurssin Kuusamo-opistolla vuosina 2014-2017. Syksyn ruskakurssilla olemme yleensä käyneet kuvaamassa ruskaa Iivaarassa, ruskaa ja aamusumuja Päähkänäkalliolla ja 2-3 koskea. Kuvia aikaisemmilta vuosilta on nähtävissä näissä gallerioissa: Kuusamo – Syksy I ja II.

Syksyn 2018 ruskakurssi on nyt yhden päivän pidempi kuin aikaisempina vuosina, eli ehdimme kuvaamaan enemmän 🙂 Ja todennäköisyys esim. aamusumuihin Päähkänäkalliolla kasvaa.

Lue kurssista lisää ja ilmoittaudu Kuusamo-opiston sivuilla: Maisemakuvauksen erikoiskurssi: Ruska, panoraamat ja useiden valotusten hyödyntäminen.

Päivitys 6.8.: Kurssin kaikki paikat on nyt varattu. Jonoon voi ilmoittautua peruutusten varalta.

Yksityisopetus

Jos mikään näistä kursseista ei sovi aikatauluusi, tai ei vastaa täysin tarpeitasi, niin tarjoan myös yksityisopetusta valokuvauksessa tai kuvankäsittelyssä. Voit tilata yksityisen kurssin vain itsellesi, tai kerätä kaveriporukan.

Kurssi voidaan räätälöidä täysin tarpeidesi mukaan, eli vaikka maisemakuvauksen alkeita ja kameran asetuksia, tai parhaiden kuviesi arviointia, ja vinkkejä miten voisit kuvaustilanteessa tai kuvakäsittelyssä parantaa jo nyt hyviä kuviasi. Ota yhteyttä, ja kerro millaiseen kurssiin sinulla on tarvetta!

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Panoraama, Panoraamakuva, Valokuvauskurssi Also tagged , , , , |

Ukkospilviä Helsingin yllä

Ukkosrintaman vyörypilvi ylittää Tuomiokirkon Hotelli Tornista kuvattuna, Helsinki

Viime tiistaina (19.6.2018) Helsinkiin ennustettiin ukkosta illalla. Ukkosen kuvaaminen valoisaan aikaan ei ole kovin helppoa, eivätkä kuvat ole kovin näyttäviä (eli mieluiten kuvaan ukkosta sinisen hetken aikaan). Joskus tosin ukkosen kuvaaminen onnistuu päivälläkin (lue blogiartikkelini kesän 2017 Kiira-myrskystä, ja valokuvani Kiira-myrskyn salamasta kuvittaa Pelastustieto-lehden artikkelia Kiira-myrskystä). Mutta ukkosiin liittyy usein näyttäviä pilviä. Ja niitä lähdin metsästämään nyt tiistaina!

Seurasin sadealueiden liikkeitä sadetutkista, ja tutkien mukaan näytti siltä että ehkä noin 19:30 Helsinkiin osuisi lännestä tuleva sadealue. Sitä ennenkin ennusteissa näkyi Helsingin pohjoispuolelta kulkevia sadealueita, joissa oli jo runsaasti salamointia. Joten noin klo 18 lähdin suunnistamaan Hotelli Torniin.

Ennusteet eivät pitäneet paikaansa (yllätys!), se sadealue jonka oletin osuvan Helsinkiin menikin etelästä heikkona ohitse. Mutta sadealue jonka piti mennä ohitse pohjoisesta, kulkikin suoraan Helsingin ylitse! 🙂

Seuraavassa galleriassa on aikajärjestyksessä 17 kuvaa reilun puolentoista tunnin ajalta. Ensin oli kivoja pilviä, ja kaukana satoi, sitten ukkosrintama vyöryi ylitse, ja lopuksi pääsi ihailemaan kaksoissateenkaarta. Kun rintama ulottui Hotelli Tornin päälle, niin tuuli nousi (terassituolit liikkuivat itsekseen…), ja pohjoisen puolinen terassi suljettiin turvallisuusyistä. Hieman myöhemmin alkoi myös sade, joten terassin sulkeminen ei ollut suuri vahinko. Kun sade heikkeni, niin jatkoin kuvaamista etelän suuntaisella terassilla.

Panoraamat sopivat erinomaisesti pilvien ja ukkosrintamien kuvaamiseen, ja niitä tuli kuvattua useita. Osassa panoraamoja on myös tehty exposure blendingiä joillekin panoraaman osakuville. Laajin panoraama on kuvakulmaltaan noin 235 astetta. Päälle vyöryvän ukkosrintaman panoraama on noin 210 astetta. Päivän dramaattisin kuva tuli siitä kun vyörypilven reuna ylitti Tuomiokirkon (se on tämän blogikirjoituksen aloituskuvana). Sosiaalisessa mediassa se osoittautui yllättävänkin suosituksi kuvaksi, reilun vuorokauden aikana sen näki noin 60000 ihmistä (osa toki samoja) Facebookissa, Twitterissä ja Instagrammissa! 😀

Muutaman jyrähdyksen kuulin, ja yhden salaman näin, mutta yhtään kuvaa salamaniskuista ei nyt tällä kertaa tullut. Mutta silti olen erittäin tyytyväinen päivän kuvasaldoon. Lisää dramaattisia pilvikuvia ja sateenkaaria Hotelli Tornista (ja muualta kattojen yltä) aikaisemmilta vuosilta on nähtävissä Helsinki -Kattojen yllä -galleriassa. Jos haluat vinkkejä vastaaviin kuviin, niin tervetuloa ensi syksyn Kaupunkimaisemat -valokuvauskurssilleni! Kuvaamme siellä myös maisemia kattojen yllä.

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Panoraama, Panoraamakuva Also tagged , , , , |

Uusi galleria: Riisitunturi – Talven Lumoa 2018

Revontulia Riisitunturilla / Linkki Riisitunturi – Talven Lumoa 2018 -galleriaan

Helmikuussa kävin kuudetta kertaa opettamassa Kuusamo-opiston talvisella maisemavalokuvauskurssilla. Kurssi kesti maanantaista perjantaihin, ja olin vielä viikonloput kurssin molemmilla puolilla Kuusamossa. Tällä kertaa sää suosi, sekä kurssia että viikonloppuja jolloin retkeilin yksin. Tuntureilla oli upea tykkylumi ja aurinko paistoi monena päivänä 🙂

Kävin kuvaamassa siis yhteensä 9 päivänä, ja 5 päivänä niistä kävin Riistunturilla. Ei siis ole vaikea arvata mikä on suosikkipaikkani…. Yhtenä iltana Riisitunturilla oli myös revontulia. Vihdoinkin! Tämä oli kaiken kaikkiaan 7 talvinen matkani Kuusamoon, ja vasta nyt sain kuvattua revontulet Riistunturin yllä 😀 Aktiivisimmillaan revontulet olivat vain reilu 5 minuuttia, joten siinä ei valitettavasti ehtinyt kovin paljoa paikkaa vaihtamaan, ja otamaan eri sommitteluita. Seuraaville kerroillekin jäi siis tavoitteita… Riisitunturi – Talven Lumoa 2018  -galleriassa on kuvia näiltä viideltä Riisitunturin retkeltä. Ensi talvena taas uusi kurssi ja uusia retkiä Riisitunturille!

Posted in Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi Also tagged , , , , , , , |

Kevään ja kesän valokuvauskursseja

Riisitunturi, Posio

Seuraavassa esittelen lyhyesti seuraavan puolen vuoden aikana tulossa olevat valokuvauskurssini (vain kurssit joilla on vielä tilaa).

Talvisen maisemakuvauksen erikoiskurssi, panoraamat ja useiden valotusten hyödyntäminen Kuusamossa (19.-23.2.2018)

Kurssilla tehdään kuvausretkiä muun muassa Oulangan kansallispuistoon ja muille tärkeille Kuusamon maisemakuvauspaikoille, käsitellään kuvia tietokoneluokassa ja keskustellaan kuvista. Kuvauskohteina ovat erityisesti vaarojen tykkymaisemat ja talviset jokimaisemat.

Kurssin aluksi oppilaat saavat ohjeita siitä miten kannattaa toimia kuvauskohteessa, miten otetaan valo huomioon ja miten sommitella kuva. Ja mitä erityistä talvinen maisemakuvaus vaatii? Kun maiseman valoisuuserot ovat niin suuret ettei yksi valotus pysty tallentamaan sävyjä sekä vaaleille että varjoalueille, niin kannattaa ottaa useita valotuksia ja yhdistää ne myöhemmin. Harjoittelemme sekä kuvien ottamista yhdistämistä varten, että kuvien yhdistämistä. Tavoitteena on luonnollisen näköinen kuva jota ei voi helposti tunnistaa monesta valotuksesta yhdistetyksi.

Opiskelemme myös panoraamojen valokuvaamista sekä käsivaraisesti että panoraamapään avulla. Opimme optimaaliset asetukset kameraan panoraamojen kuvaamista varten. Keskustelemme myös kuvista yhdessä: mitkä kuvaustilanteen valinnat ovat onnistuneet, mitä kuvaustilanteessa olisi voinut tehdä toisin ja mitä kuvalle voi tehdä jälkikäsittelyssä. Lue lisää kurssista ja ilmoittaudu Kuusamo-opiston sivuilta.

Linnunrata, Porkkala, Kirkkonummi

Yövalokuvauskurssi Helsingissä (28.2.-24.4.2018)

Yövalokuvauskurssin kuvausaiheina ovat tähdet, kuu maisemassa ja sinisen hetken kaupunkimaisemat. Kuvaamme kaupunkimaisemaa sinisen hetken aikaan Helsingin keskustassa, Linnunrataa esim. Porkkalanniemessä, star trailia esim. Suomenlinnassa ja kuuta maisemassa vaihtelevissa paikoissa (paras paikka vaihtelee kuun nousu- ja laskusuuntien mukaan). Kurssilla on neljä tapaamista luokassa arki-iltaisin, ja lisäksi teemme 6-8 kuvausretkeä. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet: Yövalokuvauskurssi. Mikäli et pääse kurssilleni, niin voi lukea täältä vinkkejäni yövalokuvaukseen.

Lightroom -kurssi Helsingin Kameraseurassa (24.-25.3.2018)

Kurssilla käsitellään Lightroomin Library (mm. kuvien arkistointi, hakusanoitus ja parhaiden kuvien valinta) ja Develop (RAW- kuvien käsittely) -moduulit. Lightroom panoraama- ja HDR-toiminnot käydään myös lävitse. Kurssi sopii kaikille jotka haluavat oppia Lightroomin käytön perusteet omien kuviensa hallintaan ja käsittelyyn. Kurssilaiset tarvitsevat oman kannettavan tietokoneen, jossa on asennettuna Lightroom Classic CC tai Lightroom 6. Ilmoittaudu Lightroom -kurssille Kameraseuran sivuilla.

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssi Helsingissä (15.-24.5.2018)

Kirsikkapuisto, Roihuvuori, Helsinki

Maisemavalokuvauksen alkeiskurssilla lähdetään liikkeelle valokuvauksen perusteista: Valon ominaisuudet (kova tai pehmeä valo, vastavalo, sivuvalo tai myötävalo,…). Miten erilaiset valot vaikuttavat kuvaan? Mitä aukko, suljinaika ja ISO tarkoittavat? Ja miten ne vaikuttavat kuvaan? Mitä asetuksia kamerassa kannattaa käyttää eri tilanteissa? Miten varmistan että valotus on oikein? Miten kuvaa kannatta lähteä sommittelemaan? Kurssilla on kaksi luokkatapaamista ja kaksi retkeä Helsingin alueella.

“Majakat ja meri” – maisemavalokuvauskurssi Saarenmaalla ja Hiidenmaalla (8.-15.7.2018)

Vilsandin majakka, Saarenmaa, Viro

Vuoden 2018 kurssin teemana on majakat. Opiskelemme tällä kurssilla valokuvaamaan merimaisemia ja käymme kuvaamassa yhteensä 8 majakkaa Saarenmaalla ja Hiidenmaalla (kuvia viime vuosien Saarenmaan matkoilta: 1 ja 2). Melkein kaikki majakat sijaitsevat merenrannoilla, ja kahtena päivänä turvaudummekin venekyytiin päästäksemme kuvauspaikoille. Opiskelemme kurssilla miten maisemakuva kannattaa sommitella, mitkä ovat oikeat asetukset kameraan, miten valo vaikuttaa kuvaan, ja miten valo kannattaa huomioida maisemia kuvatessa. Käymme myös lävitse mitä kannattaa huomioida erityisesti merimaisemia kuvatessa, esim. miten suljinaika vaikuttaa kuvaan, ja millaisia suljinaikoja kannattaa eri tilanteissa käyttää. Lue lisää ja ilmoittaudu kurssille: Majakat ja meri.

 

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Panoraama, Valokuvauskurssi Also tagged , , , , , |

Ruskan valokuvausvinkkejä Minun maisemani -valokuvauskilpailun sivuilla

Linkki Ruska maisemanssa -artikkeliin Minun maisemani -valokuvauskilpailun sivuilla

Suomen Ammattiluontokuvaajat järjestää tänä vuonna Minun maisemani -valokuvauskilpailun. Kuukausittain on palkittu parhaita kuvia, ja Suomen täyttäessä sata vuotta, julkistetaan koko kilpailun voittaja.

Sivuilla julkaistaan myös kuukausittain kuvausvinkkejä. Lokakuun kuvausvinkkinä on kirjoittamani Ruska maisemassa -artikkeli. Lisää ruskakuviani löytyy Helsinki – Syksyn värit, Kuusamo – Syksy I ja Kuusamo – Syksy II -gallerioista

Posted in Kaupunkikuva, Lehtiartikkeli, Maisemakuva Also tagged , , , , , , |

Syksyn ja talven valokuvauskursseja Helsingissä

Majakkalaiva Relandersgrund, Pohjoisranta, Helsinki

Seuraavassa esittelen lyhyesti loppuvuoden aikana tulossa olevat valokuvauskurssini (vain kurssit joilla on vielä tilaa).

Kaupunkimaisemat (4.10.-15.11.2017)

Tällä kurssilla kuvaamme kaupunkimaisemia Helsingin alueella. Kuvaamme urbaania maisemaa sekä päivällä että sinisen hetken aikaan. Opiskelemme myös kaupunkikuvissa tarvittavia kuvankäsittelyn tekniikoita. Kurssi sisältää 3 tapaamista luokassa, ja 5-6 kuvausretkeä. Kurssi on suunnattu kaikille kaupunkimaisemien valokuvaamisesta kiinnostuneille, joille valokuvauksen perusteet ovat tuttuja.

Kurssin aiheita ovat mm:

  • Milloin kannattaa lähteä kuvaamaan kaupunkimaisemia?
  • Miten saadaan rakennusten linjat suoraan?
  • Ihmiset kaupunkimaisemissa: mikä on sopiva valotusaika, ja miten ihmiset voi poistaa kuvista?
  • Kaupunkipanoraamat
  • Ruska

Kurssin tarkempi kuvaus ja ilmoittautumisohjeet Kaupunkimaisemat -sivulta.

Kuvankäsittelykurssi: Maisemat Lightroomilla ja Photoshopilla (2. ja 9.12.2017)

Auringonlasku Kiira-myrskyn jälkeen Hotelli Tornista, Helsinki (3 kuvan panoraama, kukin panoraaman osakuva on exposure blend 3 kuvasta)

Tällä kurssilla opiskellaan maisemavalokuvan kuvankäsittelyä Lightroomilla ja Photoshopilla. Tämä on jatkotason kurssi, joten kurssilaisten toivotaan osaavan Lightroomin perusteet. Tämä kurssi on työpajakurssi, jossa merkittävän osan kurssista oppilaat harjoittelevat kuvakäsittelyä omilla koneillaan opettajan esimerkkien jälkeen. Kurssilaiset tarvitsevat oman kannettavan tietokoneen, jossa on asennettuna Lightroom ja Photoshop -ohjelmistot. 

Kurssin aiheita ovat mm.: työskentelyjärjestys Lightroomissa ja Photoshopissa, ”logiikka” miten lähden kuvia säätämäään ja mitä tavoittelen, maisemakuvan tyypilliset säädöt Lightroomissa ja Lightroomin työkalujen läpikäynti, esimerkkejä erilaisista maisemakuvaustilanteista ja miten niitä kannattaa säätää, objektiivivääristymien korjaus, perspektiivikorjaukset, kohinanpoisto ja terävöitys, missä tilanteissa Photoshop on kätevämpi kuin Lightroom?, Lightroomin HDR -työkalu ja sen rajoitukset, exposure blending Photoshopissa,… Opiskelemme myös panoraamojen tekoa Lightroomilla ja Photoshopilla.

Lue kurssin tarkempi kuvaus ja ilmoittautumisohjeet Kuvankäsittelykurssi: Maisemat Lightroomilla ja Photoshopilla -sivulta.

Maisemavalokuvauksen talvinen retkikurssi (3.12.2017-11.3.2018)

Kallahdenniemi, Helsinki

Tämän kurssin merkittävin osuus on talviset kuvausretket, eli tällä kurssilla on tarkoitus metsästää hienoja valoja ja kuvauksellisia tilanteista (jäätyvä meri, merisavu, huurre…). Teemme kurssilla yli 10 retkeä silloin kuin sää suosii maisemakuvausta.

Teoriapuolella tämän kurssin teemana on sommittelu ja valon hyödyntäminen osana sommittelua. Mitään aina toimivia sommittelusääntöjä ei valitettavasti ole olemassa. Erilaisia tilanteita on lukematon määrä, eikä mikään sääntö voi toimia kaikkialla. Onneksi sommittelun avuksi on kuitenkin olemassa joukko hyväksi havaittuja periaatteita / työkaluja, joita voidaan käyttää. Tutustumme näihin sommitteluperiaatteisiin esimerkkien avulla ja harjoittelemme niiden soveltamista käytäntöön retkillä. Mitä kannattaa missäkin tilanteessa soveltaa? Ja miten talven kaunis valo kannattaa kuvata, toimiiko vasta-, sivu, vai myötävalo parhaiten?

Lue kurssin tarkempi kuvaus Maisemavalokuvauksen talvinen retkikurssi -sivulta.

Lightroom-kurssi (4.-5.11.2017)

Tyypillinen säätöjärjestys Develop-moduulissa

Tyypillinen säätöjärjestys Develop-moduulissa

Lightroom-kurssilla (kurssi Kameraseuran verkkokaupassa) käydään lävitse Lightroomin käyttö kuvien arkistointiin ja RAW-kuvien kehittämiseen. Kurssi sopii kaikille jotka haluavat oppia Lightroomin käytön perusteet omien kuviensa hallintaan ja käsittelyyn. Ennakkotietoja Lightroomista ei tarvita. Kurssilaisten toivotaan kuitenkin hallitsevan kuvankäsittelyn perusteet, eli omaavan käyttökokemusta esim. Photoshop Elements tai vastaavista kuvankäsittelyohjelmista. Eli kuvan perussäädöt (mm. rajaus, valoisuuden ja kontrastin säätäminen, ja kuvan koon muuttaminen) ovat toivottavasti tuttuja asioita.

Kurssilla käsitellään Lightroomin Library (mm. kuvien arkistointi, hakusanoitus ja parhaiden kuvien valinta) ja Develop (RAW- kuvien käsittely ja säätö) -moduulit. Lightroom 6/CC:n uudet panoraama- ja HDR-toiminnot käydään myös lyhyesti lävitse. Kurssi on työpajakurssi, eli kurssilaiset käyttävät merkittävän osan ajastaan Lightroomia omilla kannettavillaan. Kurssin vetäjä näyttää ensin oman työnkulkunsa ja esimerkkejä erilaisten kuvia käsittelystä ja sen jälkeen kurssilaiset harjoittelevat itse vastaavien säätöjen tekemistä omilla kuvillaan.

Exposure blending ja HDR (25.11.2017)

Tällä kurssilla (kurssi Kameraseuran verkkokaupassa) opiskellaan toimimaan tilanteissa jossa yksi valotus ei riitä tallentamaan koko kuvauskohteen sävyalaa, eli kohteen kontrasti on niin suuri että yhdessä valotuksessa osa kuvasta ylivalottuu (palaa puhki) ja/tai alivalottuu (jää liian tummaksi). Ensin käymme lävitse milloin kannattaa käyttää exposure blending tai HDR -menetelmiä, miten kuvat kannattaa ottaa, eli mitkä ovat oikeat asetukset kameraan. Sitten opiskelemme kuinka haarukoidut valotukset yhdistetään exposure blending tai HDR -menetelmillä yhdeksi kuvaksi. Tavoitteena on luonnollisen näköinen kuva jota ei voi helposti tunnistaa monesta valotuksesta yhdistetyksi.

Kurssilaiset tarvitsevat oman kannettavan, jossa on asennettuna Lightroom 6 tai CC, Photoshop tai Photoshop Elements -ohjelmisto. Kurssilaisten toivotaan omaavan käyttökokemusta Lightroomista ja/tai Photoshopista. Kurssilaille jaetaan kurssin alussa harjoitustiedostot, joilla kuvien yhdistämistä harjoitellaan.

Posted in Kaupunkikuva, Maisemakuva, Maisemavalokuvauskurssi, Valokuvauskurssi Also tagged , |

Haastatteluni Valoaalloilla podcastissa

Allas Sea Pool sateenkaaren alla, Eteläsatama, Helsinki

Allas Sea Pool sateenkaaren alla, Eteläsatama, Helsinki

Matti Sulanto haastatteli minua viime toukokuussa Valoaalloille. Valoaalloilla on Matti Sulannon ja Peter Forsgårdin viikottainen valokuva-aiheinen podcast (kannattaa kuunnella muutenkin!). Haastatteluni on kuultavissa tässa jaksossa: Käänsikö Matti takkinsa? (alkaa noin 5:30 kohdalla). Matti ei ole kovin innokas maisemakuvaaja, joten yritän perustella Matille että maisemavalokuvauksessakin on jotain ideaa 🙂

Posted in Maisemakuva Also tagged , , |

Minun maisemani -valokuvauskilpailun maaliskuun voittajat

Minun maisemani -valokuvauskilpailun maaliskuun voittajat

Minun maisemani -valokuvauskilpailun maaliskuun voittajat

Kuten aikaisemmin kerroin, olin maaliskuussa Suomen Ammattiluontokuvaajien järjestämän Minun maisemani -valokuvauskilpailun tuomari. Maaliskuun voittajat julkaistiin eilen Ylen Aamu-tv:n lähetyksessä. Tallenne lähetyksestä on nähtävissä Yle Areenassa.

Maaliskuussa kilpailuun osallistui noin 3900 kuvaa, joten kaikkien kuvien läpikäymiseen kului aikaa… Ensimmäisestä karsintakierroksesta päästin jatkoon vajaa 300 kuvaa, ja niistä pääsi sitten semifinaaliin noin 50 kuvaa. Nämä valinnat onnistuivat vielä ilman suurempaa tuskaa. Finalistien valitseminen 50 kuvasta oli jo vaikeaa. Ja vielä vaikeampaa oli finalistien pistäminen järjestykseen. Finalistikuvilla oli eri vahvuuksia, ja järjestys vaihteli viime hetkiin asti, riippuen siitä mitä painotin.

Seuraavassa on kommenttini 10 parhaasta kuvasta (linkki kuviin kilpailun sivuilla):

  1. Juuso Oikarinen: Kolin kansallismaisemaa, Lieksa. Hieno klassinen maisemakuva. Kuvassa on tasapainoinen sommittelu: upea talvinen maisema on kehystetty lumisilla puilla. Ja koska taivaalla ei ole kiinnostavia pilviä, niin myös taivas on lähes täytetty lumisilla oksilla. Aurinko on vielä matalalla joten se värjää lumen kauniisti.
  2. Oscar Keserci: Karhu, Kuhmo. Valokuvaus on valon tallentamista, ja tässä kuvassa on valoa vähän, mutta se on juuri oikeassa kohtaa. Karhu piirtyy hienosti esiin. Myös maisema, puiden rytmi, ja rantaviiva tulevat esiin juuri ja juuri riittävästi.
  3. Mauno Pesonen: Kesäravintola Klippan talviunessa, Helsinki. Perinteinen mustavalkoinen maisemakuva, missä on onnistunut sommittelu. Klippanin ravintola on hyvässä kohtaa kuvaa, taivaalla on kauniita pilviä, ja etualalla on kiinnostavia jään muotoja jotka johtavat katsetta syvemmälle kuvaan.
  4. Satu Vaarula: Sinisen koivut, Tampere. Tässä kuvassa maisemasta on poimittu vain yksityiskohta. Yksityiskohtia kuvaamalla tunnetustakin paikasta saa omanlaisia kuvia. Aallot vääristää koivujen heijastusta juuri sopivasti. Kuva on lähes abstrakti, mutta silti tunnistettavissa. Hienot värit.
  5. Margareta Sarvela: Aamulla varhain, Pedersören kunta. Hieno seesteinen tunnelma. Soutajan siluetti luo tähän tarinaa, tulee sellainen vaikutelma että soutajankin on nostanut airot ylös, ja vain nauttii maisemasta.
  6. Elina Kankaisto: Sumuinen satumetsä, Seinäjoki. Mystinen tunnelma, keskellä hohkaa vaaleampi alue, se saa pohtimaan onko siellä joku aukio, vai miksi se on vaaleampi. Puiden rungoissa on vahva rytmi. Usva luo syvyysperspektiiviä, koska kontrasti vähenee kauimmaisissa puissa.
  7. Veli-Pekka Hentilä: Revontulinäytelmä maalla, Oulu. Tämä poikkesi edukseen muista hienoista revontulikuvista, heinäladon oviaukkoa on käytetty onnistuneesti kehystämään revontulia. Ladon sisäpuoli on juuri sopivasti valaistu, ei liian kirkkaasti, joten lopputuloksena on harmoninen värimaailma.
  8. Annika Männikkö: Vierivä kivi ei sammaloidu…, Raasepori. Lumiset puut kehystää junarataa, ja kiskot johtavat katseen pakopisteeseen, josta löytyy kuvauksellinen höyryveturi. Mustavalkoinen, lämmin sävyinen, kuvankäsittely sopii tähän kuvaan, se luon vanhanajan tunnelmaa.
  9. Marjo Lalli: Torronsuon auringonlasku, Tammela. Erittäin hieno valo, tilanne jonne kaikki maisemavalokuvaajat haluaisivat itsekin päästä kuvaamaan. Sumu luo syvyysperspektiiviä, ja samalla levittää kauniin valon suurelle osalla kuva-aluetta.
  10. Ari-Matti Nikula: Myräkän jälkeen, Kalajoki. Hieno talvinen tunnelma. Lumiset oksat, jotka heijastuvat täydellisesti tyynestä vedestä, kehystävät koko kuvaa. Tässä kuvassa kehys on luo ”koko kuvan”, ilman kehystä tässä ei olisi mitään katsottavaa. Etualan isompi oksa luo syvyysvaikutelmaa.
Posted in Maisemakuva, Valokuvauskilpailu Also tagged , , |